Aikuiset

NINA HONKANEN

Lukuaika:

2min

26.3.2018

Parisuhde voi hyvin avoimessa ja pelottomassa ilmapiirissä

”Omien ja toisen kysymysmerkkien tunnistaminen ja niistä avoimesti puhuminen on suurta viisautta”, kirjoittaa toimittaja ja kirjailija Nina Honkanen.

Parisuhteen alkaessa useimmilla meistä on tarve nähdä kumppani ruusunpunaisten lasien läpi. Samasta syystä harva tohtii suhteen alussa pohtia suhteen mahdollisia haasteita, vaikka ne jossain muodossa näyttäytyisivät jo ensimmäisillä treffeillä. Silti juuri omien ja toisen kysymysmerkkien tunnistaminen ja niistä avoimesti puhuminen olisi suurta viisautta.

Naimisiin mennessä huomio saattaa kohdistua hääjuhlien pienen pieniin yksityiskohtiin sen sijaan, että pysähdyttäisiin edes hetkeksi toisen äärelle kysymään, toivooko hän elämältä suunnilleen samoja asioita ja kokeeko arjen, juhlan tai ajankäytön samanlaisena kuin itse. Lapsia odottaessa ja niiden synnyttyä käydään kuukausittain, jopa viikoittain äitiys- tai lastenneuvolassa, jotta mikään raskauden etenemiseen tai lapsen kehitykseen liittyvä yksityiskohta ei jäisi huomaamatta.

Samaan aikaan parisuhde voi tuntua raskaalta ja onnellisuus hiipua väsymyksen, työpaineiden, kommunikaatio-ongelmien tai jopa vahingollisen parisuhdedynamiikan alle. Olisikin tärkeää, että parisuhteessa pärjääminen saisi edes osan siitä huomiosta mitä muut elämän yksityiskohdat. 

VARHAISLAPSUUS VAIKUTTAA

Hyvän parisuhteen erottaa hyvästä ystävyyssuhteesta yhteinen arki ja kumppaneiden seksuaalisuuden toteutuminen, ystävät kun harvemmin elävät yhdessä tai harrastavat seksiä. Suhdekin voi paremmin, jos seksuaalisuudesta puhuttaisiin yhtä kiinnostuneena kuin harrastuksista, matkustamisesta, spinningistä tai vaikkapa viikonloppuvieraille tehdystä ruoka- ja juomamenusta. Toimivan seksuaalielämän pohjana on avoimuus, molemminpuolinen arvostus, luottamus, oma tila kuin myös tuki ja turva, jos sellaiseen on tarvetta. Ilman näitä elementtejä moni suhde kriisiytyy ja voi jopa päättyä.

Varhaislapsuuden kiintymyssuhdehistorialla on iso merkitys kumppanin valinnassa ja parisuhdekäyttäytymisessä. Turvallisessa kiintymyssuhteessa kasvanut ja kohtuullisen hyvää hoitoa saanut lapsi uskaltaa tuoda aikuisenakin toiveensa, mielipiteensä ja tarpeensa esiin ilman pelkoa. Hän kykenee tunnistamaan omat sekä toisen rajat ilman että takertuu tai juoksee karkuun ensimmäisen ristiriidan tai konfliktin kohdatessaan. Hän myös tiedostaa, jos omassa parisuhdedynamiikassa on vahingollisia elementtejä, ja hakee niihin tarvittaessa apua.

VIISI VINKKIÄ PARISUHDEARKEEN

On aina yhtä liikuttavaa, kun kaksi eri perhe- ja sukutaustoista ponnistavaa aikuista kohtaa toisensa jossain elämän monista risteyksistä, lähtee kulkemaan yhdessä eteenpäin ja onnistuu siinä erillisinä, itsellisinä ihmisinä rinnakkain kulkien. Alla pari vinkkiä, jotka voivat auttaa niin myötä- kuin vastamäissäkin:

1) Tunnista rohkeasti omassa itsessäsi tai parisuhteessasi toistuvia haastavia käyttäytymismalleja ja uskalla pelotta katsoa mitä näet – saatat löytää samankaltaisuutta vanhempiesi tai isovanhempiesi käyttäytymiseen. Ei ole koskaan myöhäistä tehdä korjausliikettä, jos sukupolvien yli kulkeva emotionaalinen tai konkreettinen toisto on vahingollista.

2) Tunnista omasta kiintymyssuhdehistoriastasi ponnistava tapa elää ja olla. Välttelevän, epäjohdonmukaisen tai arvaamattoman, jopa turvattoman varhaisen vuorovaikutussuhteen tunnistaminen voi avata uusia näkökulmia omaan itseen ja parisuhdekäyttäytymiseen. Tunnekeskeinen pariterapia voi viedä eteenpäin, jos omat keinot tai voimat eivät riitä. Esimerkiksi kirkon perheneuvonta auttaa maksutta.

3) Vaali parisuhteessasi seksuaalisuuden toteutumista. Kokonaisvaltainen hyvinvointi nousee joustavasta ja virtaavasta seksuaalielämästä. Esimerkiksi Sexpon nettineuvontaan voi lähettää kysymyksiä anonyyminä, jos seksuaalisuudesta keskustelu on parisuhteessa vaikeaa. Sexpo tarjoaa myös kolme seksuaalineuvonta- tai seksuaaliterapiakäyntiä ilman kuluja.   

4) Avoin, rakastava, arvostava sekä arjen oikeudet ja velvollisuudet jakava todellisuus on hyvinvoivan parisuhteen perusta. Toimivaan parisuhteeseen kuuluu myös osapuolten kokema fyysinen halu toista kohtaan.

5) Ulossulkeva, kommunikoimaton, rakkaudeton, haluton, alistava ja epätasa-arvoinen suhde on vahingollinen todellisuus, jota kenenkään ei soisi elävän. Jos tunnistat omasta tai läheisen suhteesta mainittuja elementtejä, hae tai auta hakemaan ulospääsy tilanteesta.   

TEE HYVÄÄ ITSELLESI JA MUILLE

Parisuhteessa kohtuullisen onnellisena toteutumisen rajat tunnistava ja niistä kiinni pitävä kykenee kohtaamaan myös parisuhteen haasteet ilman turhaa syyllistämistä. Tai tekemään johtopäätöksiä, jos suhde ei kaikesta yrityksestä huolimatta toimi. Vuosisatoja vanhan vihkiliturgian kohdalla ”kunnes kuolema meidät erottaa” on hyvä muistaa, että lause on ajalta, jolloin ihmisen elinikä oli keskimäärin 40 vuotta. Joskus irti päästäminen on ainoa vaihtoehto – viisasta ja armollista itseä kohtaan.

On silti hyvä muistaa, että isossa osassa parisuhteita voidaan hyvin ja vain 38 prosenttia solmituista liitoista päättyy eroon, ei puolet, niin kuin usein väitetään. Eiköhän mennä kohti tulevaa teemalla ”Jolla onni on, se onnensa näyttäköön!” eli tehdään itselle ja toiselle hyvää eikä päinvastoin, se kantaa pitkälle.

NINA HONKANEN

26.3.2018