×
HelsinkiMissio käyttää evästeitä varmistaakseen mahdollisimman hyvän käyttökokemuksen. Jatkamalla sivustomme käyttöä hyväksyt käyttöehdot ja evästeiden käytön. Lue lisää ›
Hyväksy

Rohkea uskaltaa pyytää apua

#Myötätuntouutisia

Rohkea uskaltaa pyytää apua

Rohkea uskaltaa pyytää apua
Kuva: Jani Laukkanen

Jouni Suominen toimii lapsiperheen mentorina.
– Teen vain sen mitä osaan ja se on riittänyt.

Jouni Suominen soittaa kerrostaloasunnon ovikelloa. Oven avautuessa sisältä tulvii käytävään lapsiperheen hälinää ja kiinan kieltä. Juan Chun kutsuessa peremmälle perheen kuopus, puolitoistavuotias Annabella levittää kätensä ja juoksee tottuneesti Suomisen syliin.

Kun lapsilla on kivaa, minullakin on, Chun perheen mentorina toimiva Suominen hymyilee. Hän kutsuu itseään perhekaveriksi.

Hän ajeli haastatteluiltana, keväisenä torstaina, Espooseen suoraan töistä, kuten on tehnyt kolme neljä kertaa kuukaudessa kuluneen vuoden aikana. Vain hiukan aikaisemmin on töistä palannut myös Juan Chu, joka on hakenut kotimatkalla päiväkodista Nicholas-pojan ja Annabellan.

Leikki on tuossa tuokiossa täydessä käynnissä. Annabella ja Nicholas kiipeävät yhä uudestaan Suomisen syliin, isosisko Isabella on tarkkailijan osassa.

Juan-äidin iltatouhut etenevät vauhdikkaasti. Tee katetaan keittiöön, samalla kun alkaa ilta-aterian valmistelu. Puhutaan mandariinikiinaa ja suomea, vieraiden kanssa myös englantia.

Lisää aikuisuutta perhearkeen

Juan Chu tuli Kiinasta Suomeen Saksan kautta, jossa hän opiskeli yliopistossa. Suomessa hän jatkoi opintoja ammattikorkeakoulu Arcadassa ja meni naimisiin kiinalaisen opiskelijakaverinsa kanssa. Vuosi sitten tuli avioero. Neuvolasta tuli uuteen elämäntilanteeseen vinkki aikuisesta tukihenkilöstä, joka tunnetaan äiti- ja isämentoritoimintana.

Kuva: Jani Laukkanen
Kun Jouni Suominen leikkii, piirtää tai kirjoittaa lasten kanssa, Juan Chu saa vähän rentoutua.
 

Jouni Suominen oli tahollaan pohtinut jo pidempään vapaaehtoistyötä. Auttaminen kiinnosti, mutta mikä muoto, sijaisvanhemmuus vai jotakin muuta? Tutkiessaan eri vaihtoehtoja HelsinkiMission mentoritoiminta-konsepti teki vaikutuksen. Hän ilahtui järjestön työotteesta, jossa oli draivia, hyvänlaista tehokkuutta. Säällisessä ajassa hänet pyydettiin käymään ja seuraavaksi koulutukseen.

– Siellä sitten istuin opiskelemassa, ainoana miehenä 27 naisen joukossa.

Juan Chu toivoi saavansa miespuolisen tukipilarin kahdesta syystä. Arkeen kaivattiin aikuista miestä tasapainottamaan perheen naisvaltaisuutta ja ennen kaikkea kaivattiin miespuolista kaveria Nicholas-pojalle. Rohkaisemaan ja aktivoimaan hiukan ujoa päiväkotilaista.

– Siitä se alkoi, minulle ihan uusi asia. Pieniä lapsia ei ole ollut lähellä sen koommin, kun omani kasvoivat aikuisiksi. Täällä leikitään lasten kanssa, syödään yhdessä ja luetaan Aku Ankkaa, Suominen kelaa illan kulkua, joka vaihtelee tilanteen mukaan.

Jouni keksii aina uusia leikkejä

Juan Chu työskentelee Helsingin Kampissa kiinalaisviisumien asiantuntijana. Kiinalaisia ovat myös melkein kaikki ystävät. Hän on perheen ainoa lapsi ja omat sukulaiset asuvat Kiinassa.

Lapset eivät tapaa isovanhempiaan niin usein kuin suomalaiset lapset voivat tehdä. Se on ikävää meille kaikille.

Tässäkin valossa säännöllisesti perheen luona vieraileva aikuinen on aivan erityinen ihminen. Hänen kanssaan voi puhua kaikesta maan ja taivaan välillä, niin työasioista kuin lasten kasvatusjutuistakin.

Jounista on tullut meille tärkein suomalainen ystävä. Lapsille hän on isoisään verrattava aikuinen.

Isabella tulee huoneestaan ja antaa palautteensa.

Jouni osaa korttitemppuja, keksii aina uusia leikkejä, lukee pikkuveljelle dino-kirjoja. Joskus käydään hampparilla.

Kuva: Jani Laukkanen
Lapset käyttävät joka minuutin tarkkaan, kun Jouni tulee käymään.
 

Suominen vastaa kehumalla Isabellaa: sosiaalinen, monella tavalla lahjakas tyttö, erityisesti matematiikassa.

Juan-äiti lisää, että tytön pääsy matematiikkapainotteiseen kouluun siirtyi pitkän koulumatkan vuoksi.

Nicholas jää vielä ison siskon varjoon. Hän avautuu sitten omalla ajallaan ja tavallaan, uskovat Chu ja Suominen.

Ei jää aikaa kokea yksinäisyyttä

Yksinhuoltajat eivät pääse vähällä. Ruuhkavuosina he tekevät töitä vuorotta.

Myönnän, että minäkin olen joskus väsynyt, mutta olen onnellinen. Juuri nyt en kaipaa erityisiä parannuksia elämääni. Yksinäisyyttä minulla ei ole aikaa potea.

Jouni Suominen sanoo, että Juan oli rohkea, kun pyysi neuvolan vinkin pohjalta apua.

Miksi kannattaa lähteä mentoriksi?

Auttamisen halusta. Ja jos tykkää lapsista. Tämä on apumiehen hommaa, ei tarvitse yrittää mitään ihmeellistä. Riittää kun tekee sen, mihin pystyy, Suominen sanoo.

Tapaamiskerrat ovat erilaisia. Joskus lapset nahistelevat, ovat sairaana, mikä kuuluu normaaliin elämään.

–Tavoite on joka kerran auttaa Juania.