”Toivoin, että minua ei olisi koskaan ollut olemassa”

Kalle Vikmanilla oli opiskelupaikka, työpaikka, kiva koti ja valtava ahdistus. Nuorten kriisipisteessä hän pääsi pahoinvointinsa jäljille.

Kalle Vikman on tänä keväänä opetellut uutta taitoa: olemista. Sellaista elämää, missä voi vain tavata kavereita ja käydä urheilemassa; sellaista, missä ei koko ajan tarvitse suorittaa ennätysmäärää opintopisteitä tai tehdä töitä.

Se on ollut vaikeaa.

– On ollut mielessä, pitäisikö ottaa toinen työ. Mutta tajuan, että sitten uupuisin taas, Vikman sanoo.

Hän on 24-vuotias ja juuri valmistunut humanististen tieteiden kandidaatiksi pääaineenaan venäjän kieli ja kirjallisuus. Hän asuu avarassa kodissa Punavuoressa, Tehtaanpuiston laidalla, ja työskentelee vaateliikkeessä.

Kaikki on periaatteessa hyvin, ja niin oli viime syksynäkin.

Silti hänet valtasi ahdistus, joka ei vain kadonnut.

– Omat virheeni pyörivät mielessäni jatkuvasti, ja sätin itseäni niistä. Samalla tuntui, ettei olisi aikaa henkiseen pahoinvointiin, hän kuvaa.

ODOTTELU ON VAARALLISTA LEIKKIÄ

Kalle Vikman puhuu punnituin lausein. Kieli, hän sanoo, on hänelle erityisen tärkeää.

– Puhun paljon asioistani kavereille ja perheelle, koska vasta siten ymmärrän itsekin, miten ajattelen.

Viime syksynä kesti kuitenkin pitkään, ennen kuin Vikman sai kerrottua olostaan kenellekään. Häntä hävetti, olihan hän tottunut pärjäämään.

Lopulta tilanne äityi niin pahaksi, että sängystä nouseminenkin oli suoritus.

– Toivoin, että minua ei olisi koskaan ollut olemassa.

Hän oli kokenut ahdistusta ennenkin mutta toipunut lepäämällä. Nyt se ei auttanut.

– Tajusin, että jos näin jatkuu, minusta voi tulla itsetuhoinen enkä näe kolmekymppisiäni. Sen ymmärtäminen oli virstanpylväs.

Vikman soitti YTHS:lle ja kertoi tilanteensa. Hän sai terveydenhoitajan ajan kuukauden päähän.

– Kun vastaanottopäivä viimein tuli, aika peruttiin tekstiviestitse.

Se tuntui niin kauhealta, että Vikman soitti perään. Hän sai peruutusajan samalle päivälle. Terveydenhoitaja oli ystävällinen mutta kertoi, että psykologin pakeille pääsyä pitäisi odottaa kolme kuukautta. Sillä välin voisi kokeilla syödä vitamiineja.

– Se ei ollut kovin rohkaisevaa, Vikman sanoo.

Onneksi YTHS:n terveydenhoitaja osasi vinkata tahoja, joista apua saisi nopeasti. Yksi niistä oli HelsinkiMission Nuorten kriisipiste.

PAINEISTETTU SUKUPOLVI

Nuorten kriisipisteessä Kalle Vikmanin kaltaiset asiakkaat ovat tavallisia: ulkoisesti menestyneet nuoret aikuiset, jotka kärsivät ahdistuksesta. Se on yleisin syy hakeutua vastaanotolle. Nykynuoria piinaa tutkitusti aiempia sukupolvia voimakkaampi ympäristön paine.

Vikman tunnistaa sen hyvin.

– Minun sukupolveni pitäisi lisääntyä, koska suomalaisia syntyy liian vähän. Meidän pitäisi laittaa edellisten sukupolvien pilaama talous kuntoon. Pitäisi nopeasti keksiä uusia innovaatioita, joilla planeetan saa pelastettua, ja olla henkilökohtaisesti vastuullisia kuluttajia.

Samalla ilmastonmuutoksen sävyttämä tulevaisuudenkuva on synkkä.

– Siitä huolimatta pitäisi keksiä itselle tyydyttäviä tavoitteita ja tulla onnelliseksi. Tämä aiheuttaa stressiä, Vikman analysoi.

Nuorten kriisipisteessä hän pääsi ammattilaisen juttusille heti. Tunnelma oli kotoisa: kukaan ei tiukannut ensimmäisenä, miksi hän on täällä.

– Siinä saattoi puhua vapaasti ja antaa asioiden soljua ongelmakohtien suuntaan.

EI OLE HÄPEÄ HAKEA APUA

Kalle Vikman kävi Kriisipisteessä vuodenvaihteessa neljä viisi kertaa ja keväällä vielä kontrollikäynnillä.

– Se käynnisti oman sisäisen prosessin, jonka kautta ajatukseni alkoivat taas juosta eikä kaikki tuntunut tasapaksulta styroksilta.

Vikman ymmärsi käyntiensä myötä, millaiset kaavat hänen ajattelussaan vaikuttivat ahdistuksen syntyyn. Siksi hän nyt opettelee pelkkää olemista ja sitä, ettei kuluta itseään loppuun huolellaan maailmasta.

– Ei ole katastrofi, vaikka joskus antaisin hiukan periksi kasvissyönnistäni. Yritän blokata joitakin asioita väliaikaisesti pois mielestäni, hän kertoo esimerkiksi.

Kevään myötä elämä on alkanut näyttää valoisammalta, mutta Vikman pitää itseään silmällä: jos ahdistus palaa, hän aikoo hakeutua terapiaan. Enää häntä ei hävetä hakea apua.

– Jos ihminen alkaa ajatella tulevaisuutta niin, että menenköhän naimisiin ja minkähän uran valitsen vai tapankohan itseni, jotain on pahasti vialla, olipa syy mikä tahansa.