Yksinäisyydessä ei ole mitään hävettävää

Kiireen ja suorittamisen keskeltä kuoriutui 2010-luvulla yhteiskunta, jossa liian moni kärsii yksinäisyydestä. Professori Niina Junttila tietää, että se vaikuttaa jopa fyysiseen terveyteemme.

Yksinäisyyden tunnustaminen ei ole suomalaiselle helppoa, vaikka meistä joka viides kärsii siitä elämänsä aikana.

– Tutkimuksissa suomalainen tunnustaa yksinäisyytensä vasta, kun se on pitkäkestoista ja vakavaa, tietää Turun yliopiston kasvatuspsykologian professori Niina Junttila, joka on kirjoittanut aiheesta kirjat Kavereita nolla (2015) ja Kaiken keskellä yksin (2018).

Tavallisuudestaan huolimatta yksinäisyys on hävettävä ongelma, johon liittyy stigmaa, professori analysoi. Moni kokee helpommaksi etäännyttää aihepiirin itsestään kokonaan.

– Jos joku sanoo olevansa yksinäinen, alamme heti miettiä, miten monella tavalla olemme erilaisia kuin hän ja miten tämä ongelma ei voi koskettaa meitä, Junttila tietää.

Ja silti: yksinäisyydestä kärsitään kaikkialla. Siitä kärsivät rocktähdet ja johtajat, duunarit ja työttömät, aviopuolisot ja yksin elävät. Tutkimukset paljastavat, että eniten siitä kärsivät lapset ja vanhukset.

YKSINÄISYYS AIHEUTTAA ELIMISTÖSSÄ STRESSITILAN

2010-luvun alussa yksinäisyys alkoi taas nousta otsikoihin. Pitkään aihe oli Niina Junttilan mukaan lähes unohduksissa: 1990-luvulla puhuttiin enemmän kiireestä ja burnouteista.

– Kun tein gradua yksinäisyydestä vuonna 1999, edeltävää tutkimusta oli 1970–1980-luvuilta, hän muistaa.

Uuden tulemisen aikaan yksinäisyyden ehkäiseminen kirjattiin hallitusohjelmaan ja siitä alettiin kantaa huolta lukuisin kampanjoin. Junttila arvioi, että silloin havahduttiin yksinäisyyden aiheuttamiin yhteiskunnallisiin ongelmiin. Kymmenen prosenttia suomalaisista kärsii pitkäkestoisesta yksinäisyydestä, joka monesti alkaa jo lapsuudessa. 

Yksinäisyys on kuin nälkä tai jano. Se aktivoi tekemään jotakin toisin, että luonnollinen olotila palautuisi ja stressitila väistyisi.

– Yksinäisyys on monen muun ongelman taustalla. Yksinäisyyttä kokevalla on kymmenkertainen riski sairastua masennukseen tai ahdistuneisuushäiriöön. Tiedetään, että yksinäisyys lisää myös radikalisoitumisen riskiä, Junttila toteaa. Eikä siinä vielä kaikki.

Junttilalla oli jonkin aikaa tutkimusavustajana kirurgian erikoislääkäri, joka löysi lääketieteellisestä tutkimuskirjallisuudesta lukuisia yhteyksiä somaattisten sairauksien ja yksinäisyyden välillä.

– Yksinäisellä mielihyvähormonien oksitosiinin ja serotoniin taso laskee. Kortisolitaso puolestaan nousee, mikä heikentää immuunipuolustusjärjestelmää ja unta. On todettu, että yksinäisillä ihmisillä on enemmän sydän- ja verisuonitauteja ja haavatkin paranevat hitaammin, koska elimistö keskittyy stressitilaan, Junttila kertoo.

Julkisuudessa yksinäisyyteen liitetään helposti ne asiat, joilla yksilö yrittää sitä lääkitä – siis ne, jotka monia hävettävät. Esimerkiksi päihteiden käyttö voi kuitenkin olla yritys helpottaa omaa tilannetta.

– Yksinäisyys on kuin nälkä tai jano. Se aktivoi tekemään jotakin toisin, että luonnollinen olotila palautuisi ja stressitila väistyisi.

EMME KUITENKAAN OLE KOVIN ERILAISIA

Mistä yhteiskunnan rikkinäisyys sitten johtuu – miksi me jäämme yksin? Yksi syy on Niina Junttilan mielestä yhteiskunnan entistä voimakkaampi jakautuminen meihin ja muihin. Tämä on tuore ilmiö, joka näkyy erityisesti sosiaalisessa mediassa.

– Somessa on paljon hyvääkin, mutta se korostaa sellaista kulttuuria, jossa ollaan erilaisia kuin muut ja jossa on ok haukkua toisin ajattelevat lyttyyn, Junttila harmittelee.

Sosiaalisen median huono käytös saattaa lisätä ihmisten ennakkoluuloja toisiaan kohtaan myös kasvokkaisten kohtaamisten maailmassa. Niina Junttila kertoo esimerkin. Hän hankki vastikään viikkoasunnon Sörnäisistä. Se on aika erilainen asuinpaikka kuin hänen toinen kotinsa Naantalin saaristossa, missä kaikki tuntevat toisensa.

– Huomasin, että jos ajattelen olevani kovin erilainen kuin ihmiset Vaasanaukiolla, alan kiertää heitä kaukaa. Siksi otin tavoitteekseni jutella vastaantulijoiden kanssa rappukäytävässä ja muutenkin. Ihmiset yleensä ilahtuvat, kun joku avaa oven, tervehtii tai edes nyökkää.

Avoin juttelu, tervehtiminen, hymyt ja iäkkäille sukulaisille soittaminen ovatkin niitä asioita, joita yksilö voi Junttilan mukaan tehdä yksinäisyyden vähentämiseksi.

– Ne ovat sellaisia juttuja, joita tehdäkseen ei tarvitse tietää, onko toinen yksinäinen. Ne eivät leimaa ketään.

Jatkaa kannattaa, vaikka vastaanotto ei olisi mairitteleva. Niina Junttila huomauttaa, että pitkäkestoisesta yksinäisyydestä kärsivä ihminen voi suhtautua toisiin ihmisiin epäluuloisesti, jopa vihaisesti.

– Hän voi ajatella, että jos maailma vihaa minua, minä vihaan takaisin. Se on keino selvitä, vaikka se johtaa syvempään yksinäisyyteen.

Junttila sai kerran esiintymisensä jälkeen 57 viestiä samalta ihmiseltä. Tämä halusi kertoa, että ei usko professorin suosituksiin: ei halua, että kukaan puhuu hänelle tai että tuntemattomat tervehtivät.

– Silti hän lähetti viestin 57 kertaa, koska ei saanut vastausta. Minusta hän tuntui toivovan, että joku edes joskus vastaisi, Junttila miettii.

TUTTU IHMINEN PALLOTTELEVAN VIRKAILIJAN TILALLE

Ihminen voi jutella toisille, hymyillä tai hakeutua vaikka HelsinkiMission toimintaan saadakseen hyviä kokemuksia toisten kanssa, mutta myös yhteiskunnallisia ratkaisuja yksinäisyyden voittamiseksi tarvitaan.

– Kun rakennetaan uusia alueita ja remontoidaan vanhoja, pitäisi suunnitella hyvät yhteistilat, ja kaikki puistonpenkeistä lähtien pitäisi suunnitella kohtaamisia edistäviksi paikoiksi, Niina Junttila sanoo.

Lisäksi hän muistuttaa, että koko palvelujärjestelmää pitäisi ajatella yksinäisyyden poistamisen kannalta. Jokainen kaipaa aitoa kohtaamista niin neuvolassa, terveysasemalla kuin Kelassa.

– Tärkeää olisi, että ihmisen asioita hoitaisi pidemmän aikaa sama virkailija. Se on työntekijälle raskaampaa, koska silloin kiintyy ihmisiin, mutta siihen pitäisi silti uskaltautua. Näin kenenkään ei tarvitsisi kokea olevansa vain palloteltava asiakas, Junttila sanoo.

Korona-aika on tutkitusti lisännyt yksinäisyyttä, ja sen pitkäaikaisvaikutukset jäävät nähtäviksi. Professori näkee siinä kuitenkin hyvääkin.

– Moni on nyt kokenut, millaista yksinäisyys oikeasti on, ja voi ehkä paremmin eläytyä siihen tilanteeseen, missä yksinäiset ihmiset ovat olleet vuosikausia. Korona on myös lisännyt auttamishalua ja tuonut uusia palveluita. Naapurille uskalletaan viedä kauppakassi ehkä entistä herkemmin.

Niina Junttila on toiminut Näkemys-hankkeessa 2017–2019 merkittävänä tukena ja yksinäisyyden sekä sen mittaamisen asiantuntijana. Hän on ollut myös HelsinkiMission nuorten projektin ohjausryhmässä vuodesta 2020 alkaen. Vuoden 2021 alusta Niina aloitti HelsinkiMission hallituksen jäsenenä.