Keskusteluapua ei saanut mistään, mutta sitten löytyi HelsinkiMissio

Claudia Kuismin havahtui Minä riitän -ryhmässä siihen, että hän suhtautuu itseensä ankarammin kuin muihin. Nykyään hän muistuttaa itselleen, että ”saa tuntua”.

Viime kesän lopussa Claudia Kuisminin Instagramin kuvavirtaan ilmestyi kiinnostava mainos. Nuorille aikuisille suunnatussa, HelsinkiMission järjestämässä Minä riitän -ryhmässä luvattiin opetella itsemyötätuntoa yhdessä. Se tuntui osuvalta.

Kuismin oli eronnut vastikään. Ihmissuhteet olivat muutenkin murroksessa. Maailmantilanne sotineen ja taantuvine tasa-arvoineen ahdisti, ja elämä oli alkanut tuntua epätoivoiselta.

– Olo oli lohduton, yksinäinen ja riittämätön, kuvailee Kuismin, 26.

Samalla hän mietti, onko juuri hänen paha olonsa oikeutettua. Voisiko hän hakea ryhmään vai veisikö se paikan joltakin vielä tarvitsevammalta? Lopulta hän kuitenkin täytti yhteydenottolomakkeen.

Kun ryhmän ohjaaja sitten soitti kyselläkseen Kuisminilta tämän elämäntilanteesta, seurasi yllätys.

Tarjolla olikin maksutonta keskusteluapua

Onko tämä edes mahdollista, Claudia Kuismin mietti puhelua puhuessaan. HelsinkiMission Nuorten kriisipisteen työntekijä kertoi, että heillä olisi tarjolla Kuisminille myös yksilöllistä keskusteluapua. Ilmaiseksi!

Hänen tilanteensa oli akuutti, ja työntekijä arveli, että ryhmään osallistumisesta olisi enemmän hyötyä myöhemmin.

– Olen käynyt aikaisemmin Kelan tukeman kuntoutuspsykoterapian. Sen jälkeen yksilöllistä keskusteluapua ei ole ollut missään saatavilla, Kuismin sanoo.

Ja nyt – tämä. Kuismin kävi Nuorten kriisipisteellä juttelemassa työntekijän kanssa lopulta yhteensä viisi kertaa.

– Heti ensimmäisellä kerralla tuli olo, että minut aidosti nähdään ja minua kuullaan. Työntekijä ei ladellut kliseitä eikä tyrkyttänyt ratkaisuja, vaan teki tunteille tilaa ja oli läsnä, hän sanoo.

Kuntoutuspsykoterapiaan verrattuna juttelu Nuorten kriisipisteellä keskittyi akuutimpiin kysymyksiin. Siellä sai pohtia moderniin deittikulttuuriin liittyvää turhautumista ja pohtia oman suhdehistoriansa kaavoja. Sitäkin mietittiin, millaisia tarpeita itsellä on.

– Keskustelujen ansiosta iso kivi vierähti sydämeltäni. Pystyin olemaan aidommin läsnä tärkeiden ihmisten kanssa ja nauttimaan yhteisestä ajasta, kun mieli ei ollut niin kuormittunut, Kuismin kuvaa.

Toisiin on helpompi suhtautua lempeästi

Keskustelukertojen jälkeen Claudia Kuismin halusi vielä osallistua Minä riitän -ryhmään. Ensimmäinen kerta tosin jännitti hirveästi. Oliko ihan hullu ajatus mennä jakamaan henkilökohtaisia asioita aivan vieraiden ihmisten kanssa?

– Onneksi jännitystä ja ahdistusta sai ryhmässä purkaa ihan ääneen. Sille annettiin tilaa, Kuismin sanoo.

Ryhmään syntyi kahden ohjaajan johdolla nopeasti turvallinen tila, jossa uskalsi puhua vaikeistakin asioista. Avautumiseen ei kuitenkaan painostettu. Alustukset ja tehtävät antoivat mahdollisuuden pohtia teemoja myös yleisellä tasolla.

Kuismin huomasi nopeasti, että ryhmän osallistujilla oli paljon yhteistä. Moni oli tunnollinen, kiltti ja herkkä suorittaja. Kuisminkin on vienyt politiikan ja viestinnän yliopisto-opintojaan säntillisesti eteenpäin, vaikka elämäntilanne on ollut raskas. Hän on arvellut omien kyvyttömyyden tunteidensa olevan vain osoituksia viallisuudestaan, heikkoudestaan ja laiskuudestaan. Muillahan näytti sosiaalisen mediankin perusteella menevän aivan mainiosti.

– Kun kuuntelin ryhmässä toisten tilanteita, niihin oli helppo suhtautua ymmärtävästi ja myötätuntoisesti. He olivat ihania ja lempeitä ihmisiä, jotka olivat kokeneet kovia. Jäin miettimään, miksi suhtaudun itseeni niin ankarasti, Kuismin sanoo.

Se oli hänen mielestään ryhmän suurin anti.

Rajat täytyy vetää ja pitää

Saa tuntua. Sellainen mantra Claudia Kuisminille jäi Minä riitän -ryhmästä. Se muistuttaa, että kaikenlaiset voimakkaatkin tunteet ovat sallittuja. Hän on korkean tunneintensiteetin ihminen ja saa olla sellainen.

– Oleellista on se, miten tunteeseen reagoi. Olen oppinut ottamaan pienen tauon tunteeni ja reaktioni välille, Kuismin sanoo.

Hän analysoi, että vallalla on tällä hetkellä yksilökeskeinen suorituskulttuuri. Se voi tehdä pahasti hallaa herkille ja miellyttämisenhaluisille ihmisille – sellaisille kuin hän on. He kadottavat omat rajansa, pinnistelevät minkä ehtivät mutta saavat palkaksi vain lisää hommia itselleen. Siksi Kuismin oli tyytyväinen, että Minä riitän -ryhmässä rajojen vetämiseen ja pitämiseen kiinnitettiin paljon huomiota.

– Mikään määrä itsemyötätuntoa ei auta, jos ympäristö on turvaton tai toksinen. Silloin voi olla itselle parasta astua pois tilanteesta, hän toteaa.

Valmiiksi ei tarvitse tulla

Keskustelu tai ryhmäterapia ei koskaan tee ihmistä valmiiksi, arvelee Claudia Kuismin.

– Elämä heittelee, ja aina tulee uusia tilanteita, joihin kaipaa apua. Ei elämä ole projekti, jonka voi vain suorittaa, hän toteaa.

Mutta keskustelut oikeassa tilanteessa voivat olla merkittävä apu eteenpäin. Ne voivat antaa konkreettisia työvälineitä pärjätä omien tunteiden kanssa ja toivoa jatkaa eteenpäin.

Kuismin kokee, että elämä on nyt huomattavasti valoisampaa kuin viime syksynä. Hän on esimerkiksi löytänyt turvallisen ja tasapainoisen parisuhteen.

– Uskon sen auttaneen, että olen tehnyt töitä itseni kanssa ja tunnistanut, mitä kaipaan, hän sanoo.

Hän on suositellut erityisesti Minä riitän -ryhmää jo parillekin kaverille. Ryhmässä jakamisen voima oli suurempi kuin hän oli ajatellut.

– Se muistutti siitä, että en ole yksin vaikeiden tunteideni kanssa, hän sanoo.

Hän uskoo nyt, että otti viime kesänä yhteyttä ihan oikeaan paikkaan. Hän ei tiedä, kuinka kauan omat voimavarat olisivat riittäneet ilman apua. Sinnittelyä hän ei suosittele muillekaan.

– Kukaan ulkopuolinen ei voi määritellä, milloin koet tarvitsevasi jeesiä, Kuismin muistuttaa.