Ikä ei ole este digitaitojen opetteluun – tärkeintä on asenne

”Me vanhukset haluaisimme hoitaa itse asiamme, mutta aina eivät taidot ja voimat riitä. Tahto olla ihminen on tallella ja haluamme pitää omat oikeudet kansalaisena. Meitä pitää auttaa ja antaa siihen mahdollisuus.”

Tämä seniorilta vastaanotettu palaute kiteyttää monta asiaa digiosallisuudesta: tahtoa opetella löytyy, mutta tukea ja kannustusta tarvitaan.

Asenne on ikää suurempi este uuden opettelussa. Mieltäni lämmittää joka kerta, kun seniori kertoo harkinneensa itselleen uuden laitteen tai verkkopalvelun käyttöönottoa, ja pitkän pohdinnan jälkeen uskaltautuu pyytämään apua. Ei ole kauaakaan, kun yli 90-vuotias pariskunta totesi, että nyt on hyvä hetki hankkia verkkopankkitunnukset ja lähteä harjoittelemaan opastajan tuella niiden käyttöä.

Tällaisesta asenteesta toivon myös itse ottavani oppia, sillä kaikki me olemme vasta-alkajia jossakin.

Uusien taitojen oppiminen on usein motivoivaa sekä innostavaa, mutta kannustimena harvemmin toimivat pakottaminen saatikka uhkakuvilla pelottelu, kenellekään meistä. Nämä pätevät myös senioreiden digitaitojen oppimiseen.

Seniori-ikäisten digitaitojen vahvistamisessa täytyisi lähteä liikkeelle rohkaisevalla sekä innostavalla kärjellä: kuvailemalla, mitä mahdollisuuksia laitteiden ja verkkopalveluiden käyttö avaa. Siinä missä yksi haluaa hoitaa omaehtoisesti terveysasioitaan, toinen saa iloa sosiaalisen median harrasteryhmistä ja kolmatta kiinnostaa valokuvien kautta yhteydenpito läheisiinsä. Motivaatio oppimiseen kasvaa, kun huomio kiinnitetään taitojen tuomiin mahdollisuuksiin.

Digituki helpottaa, mutta ei ole ratkaisu kaikkeen

Oppimista helpottaa saatavilla oleva digituki, mutta sekään ei auta, jos seniorit eivät koe hyötyvänsä digitaidoista. Tällöin oppimisen tiellä on asenne, joka lisää vaaraa digisyrjäytyä.

En ole huolissani digituen piiriin löytävistä senioreista, sillä heillä mitä todennäköisemmin on jo vähintään pientä motivaatiota oppia sekä jokseenkin käyttökelpoiset laitteet. Mutta miten digikelkkaan saadaan heidät, jotka tarvitsevat vielä enemmän rohkaisua ryhtyä opettelemaan uutta tai heidät, joilla taloudellinen tilanne ei anna myöten digilaitteen ostolle?

Ratkaisuna kysymykseen olemme kokeilleet digiystävätoimintaa viime syksynä Helsingin Pihlajamäessä sekä tänä keväänä Kinaporissa – hyvin tuloksin. Yhteensä noin 30 senioria on saanut opiskella tabletin ja verkkopalveluiden käyttöä vuoroviikoin ryhmäkoulutuksissa sekä kahden kesken digiystävän kanssa muutaman kuukauden ajan. Toiminnassa ovat mukana HelsinkiMission vapaaehtoisten digiopastajien lisäksi Helsingin kaupunki, ja seniorit saavat omakseen DNA:n lahjoittamat tablettikoneet.

Digiystävätoiminta noteerattiin myös EU-kaupunkien yhdenvertaisuuskilpailussa, jossa Helsinki sijoittui kolmanneksi; tuomaristo nosti erityisesti esiin digiystävätoiminnan senioreiden digitaitojen vahvistamiseksi. On ollut ilo seurata, kuinka yhdessä opettelulla ja kannustuksella epävarmuus ja muutosvastarintakin alkavat hälvenemään, ja tabletin sekä verkkopalveluiden moninaiset hyödyt avautuvat senioreille.

Digitaitoja voi kehittää pienin askelin

Suomi on edelläkävijämaa digitaalisessa yhdenvertaisuudessa, vaikkakin tekemistä riittää edelleen. Vanhusasiavaltuutettu Päivi Topo ehdottaa lakisääteistä kuntien organisoimaa digitukea, sillä Suomessa on yhä liikaa puutteellisten digitaitojen vuoksi syrjäytymisvaarassa olevia ikääntyneitä. Kuitenkaan digituen tarjoajat yksin eivät pysty senioreiden digisyrjäytymistä estämään, vaan vastuu siitä on meillä jokaisella. Kannustan pohtimaan, kuinka esimerkiksi puhumme digimaailmasta ikääntyneelle läheisellemme – rohkaisemmeko tutustumaan tai harjoittelemaan, vai onko helpompaa ja nopeampaa tehdä hänen puolestaan?

Vaikka omien asioiden hoitaminen diginä ei olisi mahdollista, osaaminen tarjoaa paljon muunkinlaista ajanvietettä. Ei kompastuta liian suuriin tavoitteisiin; digimaailmaan hypättäessä ei tavoitteena tarvitse olla asioiden täydellinen hoitaminen verkossa, vaan vaikkapa etäjumppatuokioon osallistuminen. Uskon, että oman kokoinen osallisuus digimaailmassa vahvistaa seniorin minäpystyvyyttä, ja sillä taas on positiivisia vaikutuksia muillakin elämän osa-alueilla. Lisäksi pienetkin digitaidot voivat kasvattaa innostusta oppia lisää ja rohkaista hakemaan tukea opetteluun.

Digitaidot voivat olla valtava voimavara ja ilon lähde arjessa: siksi on tärkeää turvata jokaisen oikeus osallistua digiyhteiskuntaan. Ei yksin, vaan yhdessä.

Kirjoittaja Nina Saarinen toimii senioreiden kotidigituen koordinaattorina ja kehittää koti- ja etädigituen mallia järjestö- ja kaupunkiyhteistyössä HelsinkiMissiolla.