Blogi

Hanna Kari

7.6.2023

Laman varjossa syntynyt  

HelsinkiMission hyvinvointijohtaja Hanna Kari

Nuorten kriisipiste syntyi yhteiskunnallisessa tilanteessa, jota leimasi velkaantuminen, työttömyys toimeentulovaikeudet sekä nuorten itsemurhat. Siitä asti, jo 30 vuotta, Kriisipiste on kulkenut nuorten rinnalla, HelsinkiMissio vielä moninkertaisesti kauemmin.

Kolmekymppisen Kriisipisteen lisäksi HelsinkiMissio juhlii tänä vuonna 140-vuotisjuhliaan. Olemmekin auttaneet lapsia ja nuoria jo aikana, jolloin vastasyntyneen odotettavissa oleva elinikä oli 45 vuotta, suomalaisista 60 prosenttia oli kirjoitustaidottomia, kulkutaudit tappoivat laajasti ja suurin osa kansasta eli puutteessa.

Vaati rohkeutta ja määrätietoisuutta vastata inhimilliseen hätään. Haasteeseen tarttui sosiaalityön väsymätön uranuurtaja Cecilia Blomqvist ja käynnisti HelsinkiMission, silloiselta nimeltään Kaupunkilähetyksen. Hän katsoi kurjuutta silmästä silmään pahamaineisessa Punavuoressa tarjoten suojaa ja turvaa lähtökohtiin katsomatta. Tuohon aikaan lapsia oli piikomassa vieraissa perheissä ja mierolaisena maailmalla. Moni lapsi teki työtä pienestä pitäen eikä sisarusparvessa lämpimiä talvivaatteita ja kenkiä välttämättä riittänyt kaikille. Taivalta taitettiin jalkaisin tai hevoskyydillä ja elämää väritti ennakoimattomuus.

Suojaan huonoilta vaikutteilta

HelsinkiMission perhe- ja nuorisotyön alku oli ennaltaehkäisevää pelastustyötä pyhäkoulu-, lastenseimi- sekä lastenkotitoimintoineen. Ohjatun ja mielekkään tekemisen avulla haluttiin lisätä yhteisöllisyyttä sekä suojella nuoria huonoilta vaikutteilta. Vapaaehtoiset ylioppilaat opettivat köyhien lasten koulussa, ja pyhäkoulu- ja rippikouluiän välissä oleville lapsille järjestettiin ompelu- ja veistokokouksia. Aliravittuja lapsia lihotettiin kesäsiirtoloissa ja orpokodin ahtaissa tiloissa nukkui useampi lapsi samassa sängyssä. Talvi- ja jatkosodan Helsingissä tsemppihenkeä pidettiin yllä kerholapsiin kirjeitse ja koteihin toimitettiin vaate- sekä avustuspaketteja. Rauhan tultua huomioitiin erityisesti perheitä, joiden isä oli kaatunut sodassa.

Sodan runtelemassa maassa tulevaisuuden hyvinvointivaltiota haluttiin rakentaa lasten varaan ja suuret ikäluokat syntyivät muuttamaan Helsinkiäkin. Toimintaamme 1950-luvulla heijastelivat muun muassa lapsi- ja nuorisotyötä varten avattu kerhomaja, oma partiolippukunta Harjuntytöt sekä ylioppilaskoti, joka auttoi vähävaraisia nuoria suorittamaan opintonsa. Kerhoissa kävi vuosittain jopa 1 500 nuorta ja heidän kanssaan tehtiin myös opintoretkiä kulttuurinähtävyyksiin. Suomesta oli tullut Lapset ensin -maa.

Nuorten tukena kaikkina aikoina

Lama kuitenkin palautti pääkaupunkiin perheiden ongelmat. Niistä järkyttävin oli se, että yhä useampi nuori päätti elämänsä itsemurhaan. Nuoria, jotka olivat yrittäneet tai harkinneet itsemurhaa haluttiin auttaa kriisihoidon sekä terapian keinoin. Perheille tarjottiin tukea kasvatuskysymyksissä ja vapaaehtoisia koulutettiin auttavaan puhelimeen sekä tukihenkilöiksi nuorille.

Tänä päivänä nuori varaa ajan Kriisipisteelle verkosta ja saa apua kolmella kielellä kasvotusten tai etänä. Kriisityöntekijän kanssa voi puhua mistä tahansa ja vapaaehtoisen tukihenkilön voi saada rinnalle tukemaan elämässä eteenpäin. Nuorta autetaan yhä varhaisemmassa vaiheessa ennen kuin ongelmista kasvaa ylitsepääsemätön vuori.

Kukaan ei jää yksin

Nuorten kriisipiste ja HelsinkiMissio ovat olemassa, jotta jonain päivänä kukaan ei jää yksin. Vähennämme nuorten yksinäisyyttä ja lisäämme hyvinvointia noin kahdenkymmenen ammattilaisen ja parin sadan vapaaehtoisen voimin. Kohtaamme myötätunnolla ja autamme vuosittain tuhansia nuoria. 

140-vuotisen historiamme aikana maatalousmaasta on muodostunut jälkiteollinen yhteiskunta ja pitkäikäisten maa. Syömme, juomme ja pukeudumme toisin, asumisolot ovat kohentuneet ja liikkuminen paikasta toiseen on nopeutunut. Perustarpeemme ovat samat, mutta tyydytämme ne eri tavalla. Autoimme monia jo silloin, kun Suomi oli yksi Euroopan köyhimmistä maista, vesijohtoja ja viemäriverkostoja vasta rakennettiin Helsingissä, hygienia nousi hallitsevaksi oppialaksi lääketieteen piirissä ja hevoskyyti sairaalaan vei kokonaisen päivän.

Olemme kokeneet kaikkina aikoina, että yksinäisyys voitetaan yhdessä. Juhlavuotemme sanomana on, älä ole vieras, ole kaveri. Se ei paljon vaadi, mutta voi antaa suunnattoman paljon. Molemmille osapuolille.

Apua nuorille

Hanna Kari

7.6.2023