Tärkeimmät tutkimustulokset

Palautetietoinen työskentelytapa (FIT) perustuu laajasti tutkittuun tietoon siitä, mikä vuorovaikutustyössä toimii.

Viime vuosikymmenten tutkimustulokset osoittavat että:

  1. onnistuneet hoitotulokset johtuvat ydinjoukosta yhteisiä terapeuttisia tekijöitä riippumatta viitekehyksestä tai hoitomallista
  2. toimiva terapeuttinen yhteistyö eli allianssi on suurin hoitotulokseen vaikuttava tekijä
  3. allianssin avulla asiakas sitoutuu hoitoon, ja asiakkaan kiinnittyminen omaan hoitoprosessiinsa on keskeisin myönteistä muutosta aiheuttava tekijä terapiassa
  4. asiakkaan hyvinvoinnissa tapahtuva varhainen muutos parempaan ennustaa onnistunutta hoitotulosta

Terapeuttisessa työskentelyssä tulee kuitenkin toisinaan eteen tilanteita, jossa hoito syystä tai toisesta ei etene tai asiakkaan vointi jopa heikkenee hoidon aikana. Tutkimuksista käy ilmi, että terapeuttien oma arvio hoidon toimivuudesta ei ole kovin luotettava ja että terapeuteilla on taipumus yliarvioida oma tehokkuutensa.

Tämän välttämiseksi tarvitaan:

  1. luotettavia ja käytäntöön soveltuvia tapoja mitata hoidon edistymistä ja vaikuttavuutta
  2. luotettavia ja käytäntöön soveltuvia tapoja arvioida allianssin toimivuutta
  3. tapoja sitouttaa asiakkaita omaan hoitoprosessiinsa

 

FIT maailmalla

Feedback-Informed Treatment (FIT) on kehitetty Yhdysvalloissa ja otettu käyttöön vuonna 2000, vastaamaan 2000-luvun alusta asti kasvaneeseen globaaliin haasteeseen: on voitava tuottaa tuloksellisia sosiaali- ja terveyspalveluita suuremmalle väestölle pienemmillä resursseilla. FIT on käyttöönottonsa jälkeen levinnyt nopeasti maailmalle ja on tällä hetkellä käytössä erilaisissa sosiaali- ja terveydenhuollon. Suomen lisäksi myös muissa Pohjoismaissa FIT on jo varsin aktiivisessa käytössä.

FIT-työskentelytapaa on tutkittu paljon. Vaikka suurin osa palautetietoisen hoidon tutkimustaustasta juontaa juurensa amerikkalaiseen psykoterapiakenttään, siitä on myös eurooppalaista tutkimusta. Amerikkalaisten asiakastyön tulosten vertailu Pohjoismaiden tuloksiin on osoittanut, ettei FIT:n käytössä ole eroavaisuuksia eri maiden välillä. FIT soveltuukin hyvin myös suomalaiseen kontekstiin.

Duncan, B. L., Miller, S. D., Wampold, B. E., & Hubble, M. A. (Eds.). (2010). The heart and soul of change: Delivering what works in therapy (2nd ed.). Washington, DC: American Psychological Association.

Howard, K. I., Kopte, S. M., Krause, M. S. & Orlinsky, D. E. (1986). The dose-effect relationship in psychotherapy. American Psychologist, 41 (2), 159–164.

Hubble, M. A., Duncan, B. L., & Miller, S. D. (Eds.). (1999). The heart and soul of change: What works in therapy. Washington, DC: American Psychological Association.

Lambert, M. J., Shapiro, D. A., & Bergin, A. E. (1986). The effectiveness of psychotherapy. In S. L. Garfield & A. E. Bergin (Eds.), Handbook of psychotherapy and behavior change (3rd ed.) (pp. 157–211). New York: Wiley.

Lambert, M. J. (1992). Implications of outcome research for psychotherapy integration. In J. C. Norcross & M. R. Goldfried (Eds.), Handbook of psychotherapy integration (pp. 94–129). New York: Basic Books.

Miller, S. D. (2011). Psychometrics of the ORS and SRS. Results from RCTs and Meta-analyses of Routine Outcome Monitoring & Feedback. The Available Evidence. Chicago, IL. http://www.slideshare.net/scottdmiller/measures-and-feedback-january-2011.

Norcross, J. C. (2011). Psychotherapy relationships that work: Evidence-based responsiveness (2nd ed.). New York: Oxford.

Orlinsky, D. E., Rønnestad, M. H., & Willutzki, U. (2004). Fifty years of psychotherapy process-outcome research: Continuity and change. In M. J. Lambert (Ed.), Bergin and Garfield’s handbook of psychotherapy and behavior change (5th ed.)(pp. 307–390). New York: Wiley.

Wampold, B. E. (2001). The great psychotherapy debate: Models, methods, and findings. Mahwah, NJ: Lawrence Erlbaum. NJ: Lawrence Erlbaum.