Muista


yksinäisiä


lähelläsi


Ikäihminen ja seniori

Auta tänä jouluna yksinäisiä

Joillekin joulu on vuoden odotetuinta aikaa, toisille vuoden yksinäisintä. Yhä useampi suomalainen kärsii tänään yksinäisyydestä. Se sairastuttaa sekä mieltä että kehoa.

Pidetään tänä jouluna huolta ihmisistä lähellämme. Lahjoittamalla mahdollistat ympäri Suomen maksutonta apua ja tukea heille, joita yksinäisyys satuttaa. Avuntarve on tällä hetkellä suurempi kuin koskaan.

Olemme poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton järjestö ja autamme ympäri Suomen yksinäisyydestä kärsiviä ihmisiä.

Näin lahjoituksesi auttaa

Alla muutama esimerkki, miten lahjoituksesi auttaa apua tarvitsevia.

Vapaaehtoinen ja seniori kävelyllä

25 €

Lahjoituksella mahdollistat kävelyseuraa yksinäiselle ikäihmiselle, joka ei muuten pääsisi ulos kodistaan. Tuhannet seniorit viettävät pitkiä aikoja yksin neljän seinän sisällä.

Yksinäinen lapsi

40 €

Lahjoituksella mahdollistat apua tarvitsevalle lapsiperheelle perhekaverin tukea. Tuki voi olla vanhemman kanssa keskustelua ja huolten jakamista, yhdessä tekemistä ja kotona auttamista.

Nuori tyttö keskustelemassa

80 €

Lahjoituksella mahdollistat, että apua tarvitseva nuori saa kriisi- ja keskustelutapaamisen ammattiauttajamme kanssa. Apumme on nuorelle maksutonta.

Tiesithän,

että voit lahjoittaa anonyymisti suoraan MobilePay-sovelluksella numeroon 81358 tai tilillemme FI68 5008 5320 0123 05.
Nuori portaikossa

Yksinäisellä nuorella on asiaa meille kaikille aikuisille

”Tuntuu, että on maailmassa yksin eikä kukaan välitä. Ei ole ketään kelle puhua ja jonka kanssa jakaa elämänsä.”  – Tyttö, 20 vuotta

Tämä School to Belong -kyselyyn vastannut opiskelija kärsii pitkittyneestä yksinäisyydestä – aivan kuten joka kuudes nuori. Yksinäisyys pimentää tulevaisuuden näkymiä.

Nuorten kriisipisteemme antaa kriisi- ja keskusteluapua nuorille maksutta. Kohtasimme keskustelu- ja kriisiavussa viime vuonna 1 288 nuorta yhteensä 5 028 kertaa.

Ikäihminen ja tukihenkilö käsi kädessä

Tuo yrityksesi mukaan joulukeräykseen

Kun suunnittelet yrityksesi joululahjoja tai hyväntekeväisyyskohdetta, muista ihmiset lähelläsi.

Auta yksinäisyydestä kärsiviä ja tee yrityslahjoitus 140-vuotiaan HelsinkiMission työhön.

Pystyisitkö sinä auttamaan? Tee lahjoitus.

Ota yhteyttä

Lähetä viesti sähköpostilla osoitteeseen lahjoitus@helsinkimissio.fi tai soita arkisin klo 9–12 numeroon 09 2312 0300.

Joulun kauneimmat lahjaideat

Muista tänä jouluna läheistäsi lahjalla, joka samalla antaa apua yksinäisille.

Tarinoita työstämme

”Ennen ei ollut ketään, kenelle puhua”

Kun Feraidon Hussaini kolmisen vuotta sitten muutti pääkaupunkiseudulle, hän ei tuntenut lähistöltä ketään. Asiaa pahensi se, että oli korona-aika ja eristys päällä.

Ville Mäkinen toi tekemistä Feraidon vapaa-aikaan, kun tämä tunsi itsensä uudella paikkakunnalla yksinäiseksi.

Anna Puu: “Yksinäisyys on kulttuuriimme rakennettu ongelma”

HelsinkiMission kuukausilahjoittaja, artisti Anna Puu kertoo, että hänen sisällään asuu vieläkin eräänlainen maailmanparantaja. Ulkopuolisuuden tunne tuli pikkukaupungissa joukosta erottautuneelle Annalle tutuksi jo nuorena.

Yksinäinen nuori tarvitsee rohkaisua – näin olet nuoren tukena

Hyväntahtoiseksi tarkoitettu kannustus saattaa olla musertava nuorelle, jonka yksinäisyyden kokemus on jatkunut jo vuosia. Kysyimme School to Belong -kyselyssä opiskelijoilta, mikä on heidän mielestään kaikkein paras keino vähentää yksinäisyyttä oppilaitoksessa.

Rahankeräysluvan myöntäjä Poliisihallitus/Arpajaishallinto, RA/2021/1597, myönnetty 25.11.2021. Lupa on voimassa toistaiseksi 1.1.2022 alkaen koko Suomen alueella Ahvenanmaata lukuun ottamatta. Kerätyt varat käytetään HelsinkiMission yksinäisyyttä vähentävään työhön ja toimintaan. 

Lahjoitusvarojen käyttöä valvoo Poliisihallituksen rahankeräyslupaviranomainen, HelsinkiMission tilintarkastaja PWC Suomi (virallinen nimi PricewaterhouseCoopers Oy) sekä HelsinkiMission taloushallinto, varainhankinnan tiimi ja hallitus.