Aggredi

LAURA PÖRSTI

Lukuaika:

2min

12.10.2020

”Nyt ei tarvitse joka päivä miettiä, olenkohan ensi viikolla kuollut”

Parikymppisenä Miika Mehmetin elämä luisui väkivaltarikollisuuden maailmaan. Matka normaalielämään ja nykyiseen auttamistyöhön Aggredissa ei ollut helppo.

– Olen koettanut löytää syytä siihen, miksi olin syvällä rikollispiireissä niin kauan, sanoo Miika Mehmet, 42.

Hän istuu HelsinkiMission väkivaltarikollisia auttavan Aggredin sohvalla Sörnäisissä – ei asiakkaana, vaan työntekijänä. Rikokset jäivät taakse kuutisen vuotta sitten, kun Mehmet pääsi vankilasta ensin koevapauteen ja sitten vapauteen. Takana oli 15 vuotta elämää lain tuolla puolen: väkivaltaa, velanperintää, jengielämää.

– Se elämä toi yhteisön, jossa ajattelin voivani tehdä isoja asioita. Ihannoin sitä salaperäisyyttä, kovuutta, veljeyttä ja uhrautumista, mutta tietenkin arvot olivat siinä porukassa ihan vääristyneet, Mehmet miettii.

Rikollisura alkoi pienestä: parikymppisellä Mehmetillä oli taskussaan kaksi pilleriä ekstaasia, kun poliisi teki ratsian. Rikesakko huumausaineen käyttö- ja hallussapitorikoksesta jäi hänen tietoihinsa ja tuhosi unelman, jota nuori mies oli tavoitellut vuosia: hän halusi sotilasuralle, Maanpuolustusopistoon. Sinne, tai turva-alalle muutenkaan, ei rikosrekisterimerkitty kelvannut.

Kamppailu- ja sotilastaidoille oli keksittävä käyttöä muualla.

– Ennen kuin tajusinkaan, löysin itseni jengistä, suoraan syvästä päästä, Mehmet sanoo.

KIRJA PALJASTAA RIKOLLISELÄMÄN RAADOLLISUUDEN

Miika Mehmetin elämästä kertova kirja Väkivallan perintö ilmestyy 13. lokakuuta. Seppo Lampelan kanssa kirjoittamassaan kirjassa hän kuvaa tekemäänsä väkivaltaa ja elämäänsä rikollispiireissä varsin koruttomasti. Mehmet toivoo, että mahdollisimman moni nuori tarttuu kirjaan.

– Halusin, että kirjasta tulee ilmi se, miten stressaavaa ja raskasta rikolliselämä on. Kerron siinä asioita, jotka hävettävät minua. En usko, että kukaan haluaa olla jengissä, mutta kun se on se yhteisö, jossa on rakentanut uransa ja arvonsa, on vaikea hypätä poiskaan, Mehmet sanoo.

Hän itse lähti jengistä 13 vuotta sitten, vaikka rikollinen elämä ei loppunut siihen.

– Olin miettinyt lähtöä kauan, koska jengissä oli sisäisiä ristiriitoja ja selkään puukottamista. Olin toiminut hyvin siellä, joten lähtöä ei kukaan ihmeemmin vastustanut, hän sanoo.

Aluksi Mehmet pakeni vankilatuomiota ulkomaille pariksi vuodeksi – ja päätyi tekemään lisää rikoksia. Lopulta hän kärsi tuomionsa Suomessa ja aloitti jo vankila-aikana opiskelun kokiksi.

– Minun tuuriani on ollut se, että minulla on koko ajan ollut vanhojen lapsuudenystävien verkosto, oma perhe ja lasteni äiti, jotka ovat nostaneet ylös, kun muut ovat potkineet päähän.

YKSINÄISYYS UHKAA EX-RIKOLLISTA

Monella verkostoja ei ole, Miika Mehmet tietää. Hän tekee nykyään töitä Aggredissa Keskusrikospoliisin alaisessa Exit-hankkeessa, jossa autetaan järjestäytyneestä rikollisuudesta ja ääriajattelusta irtautuvia. Käytännössä Mehmet tapaa työssään entisiä jengiläisiä. Moni heistä jää rikolliselämän jätettyään todella yksin, kun kaikki sosiaaliset verkostot ovat haihtuneet eikä töitä tai asuntoa hevin saa.

– Asiakkaissamme on sellaisia, jotka ovat olleet huumepiireissä nuoresta asti. Se on haastava asetelma lähteä palauttamaan muuta elämää, kun sitä ei oikein ole koskaan ollutkaan, Mehmet tietää.

Silti: se voi onnistua. Mehmet ja hänen työparinaan toimiva Petri Salakka kuuntelevat Aggredin sohvilla asiakkaita, auttavat eteenpäin, tarjoavat tukea. Tavoitteena on vahvistaa asiakkaiden identiteettiä rikollismaailman ulkopuolella.

– Minulla on puhelin auki aina. Saatan mennä tapaamaankin tyyppejä, jos on tarvetta, Mehmet sanoo.

Hän on kutsumustyössään.

KIRKAS TAVOITE AUTTAA ETEENPÄIN

Kokiksi valmistuttuaan ja niitä töitä aikansa tehtyään Miika Mehmet totesi, että suunnitelmissa ollut ravintolan pyörittäminen ei ole se, mitä hän elämältä haluaa. Hän suuntasi katseensa erä- ja luonto-opaskouluun – ja törmäsi ongelmaan, joka entisille rikollisille on arkea.

– Olin jo sopinut työharjoittelupaikasta, kun siellä todettiinkin, että taustani takia en voi tulla töihin. Silloin mietin, mitä oikein teen, jos minua ei hyväksytä tännekään, Mehmet sanoo.

Miika Mehmet ja hänen työparinsa Petri Salakka kohtaavat Aggredissa ihmisiä, jotka rakentavat uutta identiteettiä jengielämän jälkeen.

Juuri tällaisissa kohdissa tukiverkosto on erityisen tärkeässä roolissa.

–  Kun vene lähtee keikkumaan, niin myönteisen ja vakaan tukiverkoston ansiosta se ei mene ympäri asti.

Mehmet neuvoo asiakkaitaan pitämään itsensä varsinkin irtautumisen alussa mahdollisimman kiireisenä, jotta tyhjyys ei kasva sietämättömäksi.

– Täytä päiväsi. Tartu kaikkeen, mitä eteen tulee, jotta verkostot eri suuntiin vähitellen kasvavat. Myöhemmin voi sitten valikoida, hän opastaa.

Hän itse pitää esimerkiksi kokiksi opiskeluaan tärkeänä etappina juuri siksi, että se vei kohti normaalia elämää, vaikka kyse ei ollut unelma-ammatista. Omille asiakkailleen hän muistuttaa, että elämä ei varmasti tule olemaan helppoa, mutta kirkas tavoite auttaa. Elämää pitää miettiä yhtä mielihyvän lähdettä pidemmälle.

–  Olen harrastanut kamppailulajeja nuoresta saakka ja oppinut, että päästäkseen johonkin on edettävä määrätietoisesti. Niin olen itse pyrkinyt tekemään.

MIIKA VALITSI ELÄMÄN ILMAN VÄKIVALTAA

Työ Aggredissa oli Miika Mehmetin tavoitteena pitkään. Se toteutui viime kesäkuussa. Hän oli jo pitkään halunnut auttaa niitä, joiden polku muistuttaa hänen omaansa, ja oli käynytkin muun muassa puhumassa kouluissa.

– En olisi tässä ilman omaa taustaani. Ymmärrän hyvin, mistä asiakkaat puhuvat. Tunnen sen maailman ja tiedän, miten pitkä prosessi on päästä irti, hän sanoo.

Mehmet arvioi itse päässeensä vasta viime vuosina myös tunnetasolla täysin irti jengistä. Nyt aika sen liiveissä tuntuu etäiseltä, eikä hän enää näe rikolliselämässä mitään houkuttavaa.

– Vuosia häpesin sitä kaikkea, mutta nyt näen myös sen, että olen rikollisaikojen vuoksi saanut hyviäkin asioita elämääni.

Miika Mehmet on nykyään tavallinen työssäkäyvä perheenisä – ja vegaani. Rikollisen elämän jätettyään hän kyllästyi väkivaltaan perusteellisesti. Jos sitä ei tarvitse tehdä edes eläimille, aina parempi.

– Lihan syöminen ei tuntunut enää hyvältä. Mietin aina, miten tämä on tuotettu, ja tehotuotanto alkoi tuntua tosi turhalta, hän toteaa.  

Hän arvelee pohdintojen kummunneen siitä, että hän on miettinyt omaa potentiaaliaan väkivaltaan keskimääräistä enemmän. Siksi gangsteri- ja rikolliselokuvatkaan eivät enää maistu. Parhaat päivänsä Mehmet viettää nykyään töissä, lastensa kanssa ja kamppailulajien parissa.

– Saan nykyään tyydytystä pienistä asioista enkä kaipaa sellaisia adrenaliinikiksejä kuin ennen. Olen iloinen, että nykyisessä elämässä ei tarvitse joka päivä miettiä, olenkohan ensi viikolla kuollut, hän sanoo.

LAURA PÖRSTI

12.10.2020