Lahjoittaminen

SENNI LOIKALA

Lukuaika:

6min

14.4.2022

Testamenttilahjoituksella iloa ja merkityksellistä yhdessä kokemista – Päivi Krogerus: ”Tämä konsertti sopi äidin persoonaan”

Testamentilla voi auttaa ja ilahduttaa monella tavoin. Lahjoitus voi olla persoonallinen ja se voi mahdollistaa yhteisiä kokemuksia ja elämyksiä. Sisarukset Päivi Krogerus ja Petri Vahvelainen järjestivät yhdessä HelsinkiMission kanssa Elämäniloa-konsertin senioreille äitinsä Pirkko Vahvelaisen lahjoituksella.

Helsingin Savoy-teatterissa koettiin koskettavia hetkiä maaliskuun lopulla, kun näyttelijä-laulaja Maria Ylipää, oopperalaulaja Waltteri Torikka ja sinfoninen puhallinorkesteri Helsingin poliisisoittokunta Sami Ruusuvuoren johdolla esiintyivät senioriyleisölle järjestetyssä ilmaiskonsertissa.

− Tunnelma oli hyvin lämmin ja intensiivinen. Aarno Cronwallin rooli konsertin huippujuontajana oli aivan ratkaiseva, kuvailee Päivi.

Konsertti järjestettiin edesmenneen, Vuoksen Leipä Oy:n toimitusjohtajan Pirkko Vahvelaisen muistoksi. Hän oli tehnyt testamentissaan lahjoituksen seniorityöhön. Hänen lapsensa päättivät ohjata sen HelsinkiMissiolle ja ryhtyä yhdessä heidän kanssaan järjestämään konserttia osana lahjoitusta.

− Kokemuksena konsertti oli minulle valtavan emotionaalinen ja henkilökohtainen, koska musiikin lomassa äiti tuli puheissa esiin ja häntä muisteltiin.

Paikalla oli myös Pirkko Vahvelaisen ja hänen puolisonsa Pertti Mäkelän ystäviä.

Konsertissa koettiin koskettavia hetkiä. Tutut sävelmät toivat muistoja mieleen.

− Sekä tutut, että aivan tuntemattomat tulivat luoksemme kiittämään ja kertomaan, kuinka merkityksellinen tämä yhteinen kokemus oli. Meistä tuntui symbolisesti, että äiti on mukana ja katselee pilven reunalta tätä tilaisuutta.

KONSERTTI RAKENTUI YHTEISTYÖSSÄ

Alun perin idean ilmaiskonsertista senioreille keksi Päivin veli Petri. Molemmat pitivät ajatusta heti hyvänä.

− Äiti oli iloinen, tunteellinen ja lämmin ihminen, joka nautti elämästä ja hänellä oli paljon ystäviä. Sitä kautta konsertti sopi hänen persoonaansa ja osaksi testamenttilahjoituksen varojen käyttöä, Päivi kertoo.

Jo ensimmäisessä tapaamisessa HelsinkiMission kanssa vahvistui yhteinen näkemys mitä tehdään.

− En voi kuvitella, että mikään muu taho olisi voinut olla HelsinkiMissiota parempi kumppani konserttijärjestelyissä ja sen toteutuksessa.

Päivin sydäntä lähellä esiintyjinä ovat Maria Ylipää, Waltteri Torikka ja Helsingin poliisisoittokunta. Aarno Cronwall oli Petrin idea. He kaikki ottivat esiintymispyynnön ilomielin vastaan ja rakensivat juuri tälle yleisölle sopivan upean ohjelmiston. Helsingin poliisisoittokunta piti seniorikonserttia niin tärkeänä, että he lähtivät talkoilla mukaan. Myös Savoy-teatteri saatiin varmistettua hyvissä ajoin tapahtumapaikaksi ja kahvitus Fazerin lahjoittamin tarjoiluin sujui erinomaisesti.

Päivi Krogerus pitää testamenttilahjoittamista tärkeänä. Esimerkiksi HelsinkiMission seniorityö tarjoaa monenlaisia vaihtoehtoja lahjoittajalle.

− Kun sydämellisyys, lämpö ja innostus yhdistyy rautaiseen ammattiosaamiseen ja organisointikykyyn, on se ihan lyömätön kokonaisuus. HelsinkiMission tiimi toiminnanjohtaja Tuula Collianderin johdolla on juuri sellainen. Lämmin kiitos erityisesti musiikkivastaava Inna Vintturille ja vapaaehtoistoiminnan koordinaattori Nana Steniukselle.

− Inna hoiti kaikki neuvottelut ja Nana sen, että 700 mukanaolijaa siirtyivät vaatesäilytyksestä kahville, saliin ja salista pois vapaaehtoisten avustamina ilman pienintäkään ruuhkaa missään.

AJATUKSIA TESTAMENTISTA

Testamenttilahjoittamista Päivi Krogerus pitää erittäin tärkeänä. Hänestä on hyvä asia, että erilaiset toteutustavat lahjoitusvarojen käytössä ovat mahdollisia. HelsinkiMission seniorityö tarjoaa niin monenlaisia vaihtoehtoja, että niistä varmasti löytyy juuri se kohde, jonka kuka tahansa lahjoittaja tuntee tärkeäksi.

− HelsinkiMissiolle voi esittää toivomuksia, minkälaisiin asioihin varoja käytetään. Arvostan myös sitä, että HelsinkiMission tukitoiminta kattaa laajasti yhteiskunnan eri sidosryhmiä, ei siis pelkästään senioreita, vaan nuoria, lapsiperheitä, jopa aktiivisessa työelämässä yksinäisyydestä ja syrjäytymisestä kärsiviä.

− Näin laajasta kokemuspinnasta hyötyvät kaikki eri tahot. Myös se vaikuttava yritysten joukko, joka on päätynyt tukemaan HelsinkiMission toimintaa, kertoo luottamuksesta.

Päivi uskoo, että testamenttilahjoitus antaa myös itselle hyvän olon tunteen.

− Moni ajattelee, että on tärkeää jättää jälkeensä mahdollisimman ”isot eväät” hyvään elämään lapsilleen. Tietenkin lapset tulee huomioida testamentissa ensisijaisesti, mutta jos he elävät jo hyvää elämää, niin ehkä omaisuudesta riittäisi edes jokin symbolinen osuus vaikka juuri niiden ihmisten hyväksi, jotka elävät yksinäistä vanhuutta.

SENNI LOIKALA

14.4.2022