Yksinäisyys
Aamukorva kuuntelee, kun yksinäisyys musertaa
Jos aamun tunnit tuntuvat yksinäisiltä, Aamukorva tarjoaa kuuntelijan jo ennen kukonlaulua. Anna havahtui puheluihin vastatessaan vanhojen ihmisten yksinäisyyteen.
Kello kolmen ja viiden väliä yöllä nimitetään suden hetkeksi, jolloin ihmisen uskotaan olevan heikoimmillaan.
Vanhassa uskomuksessa on perää. Aamuyöllä mieli on herkkä heräämiselle ja huolille.
Yksinäiselle seniorille aamuhetket voivat olla erityisen vaikeita. Ilman keskustelukumppania huolet ja murheet painavat raskaammin ja ilonhetket menettävät merkitystään.
HelsinkiMission Aamukorva lievittää seniorien yksinäisyyttä. Se on puhelinpalvelu, johon yli kuusikymppiset voivat soittaa joka aamu viidestä kahdeksaan. Vastaajat ovat ystävällisiä vapaaehtoisia, sellaisia kuin työikäinen Anna, jonka ääni kuuluu puhelimessa pari kertaa kuussa.
– Useimmiten soittajien kanssa jutellaan ihan tavallisista asioista: siitä, millainen puuro on tänään keitetty, mitä on ohjelmassa päivän aikana, mitä tänään kuuluu. Toki murheistakin puhutaan, hän kertoo.
Kolmen aamutunnin aikana hän vastaa yleensä yli kymmeneen puheluun.
PUHETTA IHMISELTÄ IHMISELLE
Aamukorva on toiminut jo 20 vuotta. Toiminnan ajatus on pysynyt samana kaikki nämä vuodet: tarjotaan kuunteleva korva sitä kaipaavalle seniorille. Varhainen ajankohta on osoittautunut hyväksi, sillä puheluita tulee eniten heti päivystysajan alettua.
– Moni on ollut viideltä jo pitkään hereillä ja haluaa aloittaa päivänsä juttelemalla jollekin, Anna kertoo.
Osa soittajista ei ole viikkoihin jutellut kenenkään kanssa. Lyhyelläkin keskustelulla on iso merkitys yksinäiselle.
Viime vuonna Aamukorvaan tuli yhteensä 3 732 puhelua. Tavallisesti ne kestävät viidestä kahteenkymmeneen minuuttiin.
– Keväällä soitot lisääntyivät selvästi koronan vuoksi, mutta nyt tilanne on taas tasaantunut, kertoo Aamukorva-toiminnan koordinaattori Kaisa Kivelä HelsinkiMissiosta.
Vastaajat ovat HelsinkiMission kouluttamia tavallisia ihmisiä, joilta ei vaadita sosiaali- tai terveysalan ammattiosaamista. Heitä on yhteensä noin 60.
– Ajatus on, että tässä puhuu ihminen ihmiselle. Tarvittaessa vapaaehtoiset ohjaavat eteenpäin, jos soittaja tarvitsee tanakampaa tukea, Kivelä sanoo.
Palaute palvelusta on ollut hyvää. Taannoin Kivelä kuuli soittajasta, joka on hyödyntänyt Aamukorvaa jo 15 vuoden ajan.
– Hän arveli, että ei ole siitä syystä tarvinnut muita tukipalveluita.
AINOA JUTTUKAVERI MONEEN VIIKKOON
Kun Anna on vapaaehtoisvuorossa, hänen herätyskellonsa pirahtaa neljältä. Hän tekee aamutoimet valmiiksi niin, että on valmis lähtemään töihin heti Aamukorva-vuoron päätyttyä.
– Omassa elämäntilanteessani en pystyisi sitoutumaan siihen, että olen joka viikko tiettyyn aikaan jonkun luona auttamassa. Aamukorvassa saan valita vuoroni itse, Anna kiittää.
Kun vuoro sitten alkaa, puhelin soi heti.
– Monet soittavat usein. Tunnistan heidät jo äänestä.
Muusta hän ei heitä voisikaan tunnistaa. Tilastoja varten Anna merkitsee järjestelmään arvion juttukumppanin sukupuolesta, iästä ja siitä, onko tämä soittanut aiemmin, mutta mitään henkilötietoja hän ei kerää. Edes soittajan puhelinnumero ei näy vastaajille.
– En juuri kysele, vaan annan soittajan johdatella keskustelua. Osa ei ole viikkoihin jutellut kenenkään kanssa, Anna toteaa.
– Aamukorvan myötä olen havahtunut siihen, kuinka yksinäisiä monet vanhat ihmiset Suomessa ovat. Kymmenen minuutin puhelulla on iso merkitys.
VAPAAEHTOINENKAAN EI JÄÄ YKSIN
Anna on ollut Aamukorvan vapaaehtoinen noin vuoden ajan. Hän uskoo, että työ on ollut mieluista myös siksi, että HelsinkiMissio pitää hyvää huolta vapaaehtoisistaan.
– Se näkyy pienissä asioissa kuten siinä, että Aamukorva-toiminnalle varatussa huoneessa on jääkaappi, jossa on aamupalatarpeita. Ei siis tarvitse tuoda omia leipiä mukana, hän sanoo.
Myös koulutuksia järjestetään ja vapaaehtoisille on tarjolla tukea, jos puhelimessa tulee eteen hankala tilanne.
– On hyvä tietää, että koordinaattorille voi aina soittaa tarvittaessa, Anna sanoo.
Aamukorva palvelee numerossa 09 2312 0210 joka aamu kello 5–8. Puhelu maksaa tavallisen kännykkäpuhelun verran. Palvelu on tarkoitettu yli 60-vuotiaille ympäri Suomen.