Löysin liikunnan, löysin ilon

Nuorena kuolleen pojan muistotili auttoi alkuun nuorten kuntonyrkkeilyryhmät.

Juoksua ympyrässä, kyykkyjä, pumppausta seisaaltaan, kädet eteen joustaen. Lämmittelyn jälkeen tositoimiin:

– Nyrkkeilyasento kondikseen, Mauri ”Maukka” Cederlöf komentaa.

Ollaan kamppailulajeihin ja hyvinvointiin erikoistuneella Firebody-kuntoilusalilla. Harjoiteltavien lajien kirjo saa veren kohisemaan suonissa: kickboxing (potkunyrkkeily), brasilialainen jujutsu, defendo, thai-nyrkkeily. Pian seurataan yhdessä salissa nuorten kuntonyrkkeilyä. Paikalla on tällä kertaa yllättäen vain tyttöjä.

Maukka ei ole ihan kuka tahansa lajiin hurahtanut. Nyrkkeilystä on SM-mitali, potkunyrkkeilystä kärkisijoja Latvian ja Eestin Open-kisoja myöten. Hän on kisannut myös World Cupissa.

Tällä treenikerralla harjoitellaan tekniikoita, liikkeitä, väistöjä, lyöntejä ilmaan ja pistareihin, treenausparin pistehanskoihin.

– Onks kaikki messissä? Muistakaa hengittää, Maukka huutelee. Ja kiertää ohjaamassa, korjaamassa ja kehumassa. – Just noin. Nyt meni hyvin.

Sitten rivakasti uuteen asiaan, kohokoukku, kohti kaverin leukaa. – Katsokaa peiliin kaikki, kun näytän.

Ohjaajana hän kuvaa olevansa tiukkis ja lempeä, kannustaen heittäytymään lajin salaisuuksiin.

– Lapsi ja nuori koettelee rajojaan myös treeneissä, Maukka sanoo.

Herkän pojan lyhyt elämä

– Hän oli energinen, valloittava, herkkä ja monilla tavoin lahjakas. Hän löysi asioihin usein tavanomaisesta poikkeavan, uuden näkökulman.

Näin kertovat Veikasta äiti, pikkusisko ja kaksosveli. Kaksi vuotta sitten Veikka teki itsemurhan. Pojan nimi on muutettu jutussa.

Nuoren miehen elämä päättyi liian aikaisin, mutta hänen elämäntyönsä jatkuu omaisten HelsinkiMissioon avaaman muistotilin kautta. Sen avulla perustettiin nuorten aikuisten kuntonyrkkeilyryhmät.

Veikka eli elämänsä loppuun vanhempiensa kanssa lapsuudenkodissaan. Hänellä ei ollut taloudellisia ongelmia eikä hän koskaan käyttänyt päihteitä. Hän oli pienestä pitäen kiinnostunut terveistä elämäntavoista. Yläasteelle asti kaikki sujui hyvin, mutta äidin mukaan luokaton lukio ei sopinut Veikalle.

– Kodin ulkopuolisten ihmissuhteiden itsenäinen luominen oli Veikalle vaikeaa. Hän yritti itsenäistyä, mutta olisi tarvinnut siihen enemmän ulkopuolista tukea, jota ei löytynyt mistään. Veikan vuorokausirytmi kääntyi vähitellen päälaelleen ja itsenäistymisen sijaan alkoi yksinäisyyden syvenevä taival, perheenjäsenet kuvaavat.

Pikkusiskon mukaan Veikka tiedosti aikuistumiseen liittyvät odotukset, mutta ei kyennyt sopeutumaan niihin. Epäonnistumisen kokemukset lannistivat Veikkaa. Hänen huomionsa keskittyi enemmän ja enemmän kielteisiin asioihin ja maailman pahuuteen.

– Veikka pohti paljon elämän tarkoitusta ja suuria filosofisia kysymyksiä. Epäoikeudenmukaisuus ja älyttömät säännöt ahdistivat häntä.

Hoidossa ei päästy juurisyihin

Perhe oli aktiivisesti mukana Veikan elämässä, ammatillista apua ja tukea etsittiin ja järjestettiin yhdessä. Se oli kuitenkin hankalaa muun muassa siksi, että Veikka oli jo täysi-ikäinen. Tutkimuksista tuli pallottelua paikasta toiseen. Veikka ei koskaan saanut selkeää diagnoosia eikä pitkäjänteistä hoitosuunnitelmaa. Hänen oli myös vaikea sitoutua tutkimuksiin, koska hän koki, ettei kukaan kodin ulkopuolella ymmärtänyt häntä eikä hänen ahdistustaan.

Hoitotahoilla ei ollut myöskään aikaa tutustua häneen kunnolla. Veikka puhui myös kuolemantoiveistaan, mutta perheessä haluttiin suunnata huomio mahdollisuuksiin, nuoressa piilevään potentiaaliin ja hyviin muutoksiin. Äidin mukaan lääkärit sivuuttivat Veikan kuolemantoiveet ja äidin hädän.

– Kokemukset lääkäreistä ruokkivat kelpaamattomuuden tunteita, äiti kertoo.

– Koskaan ei päästy juurisyihin, ei nähty kokonaisuutta. Hoitotahot eivät kohdanneet ihmistä ihmisenä vaan kulueränä ja diagnoosina, kaksosveli toteaa.

Liikunta ja luonto olivat Veikalle aina tärkeitä. Joukkuelajeista hän ei saanut otetta, mutta liikkui mielellään äitinsä ja sisarustensa kanssa.

– Joskus puhuimme, että Veikka voisi myöhemmin ryhtyä kokemusasiantuntijaksi tai hänen elämästään voisi tehdä elokuvan, äiti kertoo.

Yksityiseltä puolelta löytyi lopulta neuropsykiatrinen valmentaja, jonka tapaamisista Veikka koki hyötyvänsä. Valmentaja tapasi Veikkaa joustavasti esimerkiksi kotona tai metsälenkillä. Veikka ei kuitenkaan jaksanut aina pyytää apua, kun ei saanut noustua sängystä tai lähdettyä ulos kotoaan.

Voimaa ja iloa kuntonyrkkeilystä

Veikan menetys johdatti perheen miettimään, miten he pystyisivät jatkamaan pojan ja veljen elämäntyötä. Perhe halusi tehdä jotakin muiden nuorten aikuisten syrjäytymisen ehkäisemiseksi ja päätti ottaa yhteyttä HelsinkiMissioon.

– Perustimme muistotilin, jolle läheiset ja tutut lahjoittivat rahaa. Yhdessä HelsinkiMission työntekijöiden ja Firebodyn valmentajan kanssa suunnittelimme tavan auttaa nuoria voimautumaan niin henkisesti kuin fyysisesti ohjatun kuntonyrkkeilyn avulla.

Kuntonyrkkeilyryhmästä tiedotettiin sosiaalisessa mediassa, Nuorten kriisipisteellä ja muissa HelsinkiMission verkostoissa. Ensimmäinen ryhmä käynnistyi syksyllä 2017 ja vuoden 2018 loppuun mennessä on toteutettu kolme ryhmää. Treenien jälkeen nuoret ovat voineet osallistua teemallisiin ryhmäkeskusteluihin. Lisäksi heille on kerrottu mahdollisuudesta käydä Nuorten kriisipisteellä.

Kuntonyrkkeilyryhmän valttikortteja ovat matala kynnys osallistua, maksuttomuus ja sosiaalisuus. Osallistumiselle ei ole ehtoja, vaan ryhmä on avoin kaikille 18–29-vuotiaille. Kuntonyrkkeily kohottaa kuntoa ja parantaa itsetuntoa ja kehotietoisuutta. Parhaassa tapauksessa ryhmästä voi löytyä uusia kavereita ja pitkäaikainen harrastus, oma yhteisö.

Osallistujilta kerätyt palautteet ovat olleet myönteisiä: 

– Löysin toivon.

– Hyvinvointini, toimintakykyni ja sosiaalisuuteni ovat lisääntyneet.

– Löysin liikunnan, löysin ilon. Kunto on kohentunut. On kokonaisempi fiilis.

– Olen läsnäolevampi, itsevarmempi ja energisempi.

Neljäs nuorten kuntonyrkkeilyryhmä aloittaa tämän vuoden alussa.