Nyt on aika kiittää

Tämä on viimeinen kolumnini HelsinkiMission toiminnanjohtajana. Vuoden 2018 alkupuoliskolla tyhjennän työpöytäni ja siirryn HelsinkiMission vapaaehtoisten joukkoon.

Pöydän putsaaminen on yhtaikaa symbolinen ja konkreettinen teko. Moni on nähnyt työpöytäni. Tai ei siis itse pöytää vaan pinkat ja paperit, joilla se on päällystetty. Vielä enemmän tavaraa löytyy kaapeista ja kirjahyllyistä. 17 vuotta samassa hommassa on turkasen pitkä aika. Paperia ja muistoja riittää.

Olen ollut samassa tilanteessa aikaisemminkin – tosin nykyistä paljon lyhyempien työrupeamien jälkeen. Silloin ratkaisuni on ollut suoraviivainen. Kaikki roskikseen. Voit vain kuvitella sitä sielun vapautta, kun mennyt on poissa ja tyhjä pöytä avoin uusille haasteille.

Menneille päiville sanomme kiitos, tuleville tervetuloa.

Nykyistä työtäni päättäessäni en ehkä voi toimia yhtä virtaviivaisesti. Toki tärkeät dokumentit ovat tallessa sähköisesti. Pilvipalveluista löytyvät vuosieni kirjeenvaihto, kehittämissuunnitelmat, muistiot, pöytäkirjat hallituksien kokouksista, joita muuten ehti kertyä noin 170.

Pöytäni edessä katselen ja muistan mennyttä. Hienointa tässä työssä on ollut se, ettei ole tarvinnut olla yksin. Siksi nyt, jos koska on aika kiittää. Työtovereita, vapaaehtoisia, tuhansia lahjoittajia, yhteistyökumppaneita, hallituksen ja valtuuskunnan jäseniä.

Kaikki mitä HelsinkiMissiossa on tapahtunut 17 vuoden aikana on yhteistyöllä aikaansaatua. Toiminnanjohtajana olen ollut vain pikkuinen lenkki valtavassa hyvän tahdon ihmisten ketjussa. Se on fakta, ei itseni vähättelyä.

Ihminen ei yksinään saa aikaan paljoa enempää kuin lähisukulaisensa simpanssi tai gorilla. Mutta kun tuhannet ihmiset liittyvät yhteen, ero apinoihin kasvaa huomattavaksi. Homo sapiensin menestys perustuu kykyyn tehdä yhteistyötä.

Kysymys on liittyväisyydestä, yhteen tulemisesta – yksinäisyyden vastakohdista. Suomessa 400 000 ihmistä kokee yksinäisyyden elämänsä taakaksi. Tässä tullaan siihen, miksi HelsinkiMissio on olemassa. Haluamme lievittää tätä taakkaa. Ja 17 vuoden aikana ymmärryksemme yksinäisyyden olemuksesta on kasvanut koko ajan.

Parhaat asiantuntijat ovat yksinäiset itse. Jok’ikinen työalamme kuuntelee herkällä korvalla yksinäisiä voidaksemme oppia aina vain lisää.

Siksi Albertinkadun ovi käy kaiken aikaa. Myös muut ovemme. Ihmiset tulevat, istuvat alas kertoakseen Senioripysäkillä tai Aamukorvan puhelimessa tai Nuorten kriisipisteessä tai Albertin olohuoneessa, mitä yksinäisyys on heille ja minkälaista tukea he tarvitsisivat.

Eivät he tule ja sano, että ongelmamme on yksinäisyys – korjatkaa se. He eivät käytä sanaa yksinäisyys. Emme mekään. He tulevat siksi, että jotenkin tietävät toisen ihmisen läsnäolon olevan parantavaa lääkettä.

Yksinäisyyden keskelle on rakennettava väyliä, joita pitkin pääsee yhteyteen. Meidän tehtävämme HelsinkiMissiossa on ollut 17 vuoden ajan kehittää uusia väyliä.

Sitä varten olemme keränneet väkeä ja varoja. Rikkaita olemme asiakkaista ja auttajista. Talouden puolella köyhempiä. Teemme tänä vuonna toisen peräkkäisen miinustuloksen.

Tässä pieni läpileikkaus 17 vuodesta talouden näkökulmasta.

Mitä olemme saaneet aikaiseksi näinä vuosina?

HelsinkiMission tase vuonna 1999 oli 2,9 miljoonaa euroa. Vuonna 2009 se oli 19,6 miljoonaa ja vuonna 2016 tase oli 15,5 miljoonaa. (Vähennys johtuu velkojen maksusta.)

Ray-avustukset olivat 1999 noin 263 000 €. Vuonna 2009 ne olivat 932 000 €. Vuodelle 2018 Stea myönsi äskettäin 1.8 miljoonaa €.

Varainkeräykset vuonna 1999 olivat 0 €, vuonna 2009 520 000 €. Vuoden 2018 budjetissa 1.7 miljoonaa €.

On siis aika kiittää. Ilman tukijoita ja lahjoittajia työmme ei olisi voinut kasvaa ja uusien ulostuloväylien rakentaminen olisi käynyt mahdottomaksi.

Tervetuloa uudet väylien rakentajat. Tällä porukalla selviätte kyllä.