Resonaari nosti kehitysvammaiset muusikot maailmankartalle

Loppukesän aurinko hyväilee kaksikerroksisen kivitalon seinää Kulosaaressa, metroreitin varrella. Avoimesta ikkunasta kuuluu rummutuksen pauke. 25-vuotisjuhlaa viettävän Resonaarin bänditreenit ovat jälleen alkaneet.

Rumpujen pärinä sopii hienosti Resonaarin juhlavuoteen. Tämä 300 opiskelijan opinahjo, jolla on oma ammattilaisyhtye Resonaarigroup ja tuhdisti asiantuntijapalveluja, on 25 vuoden ajan tarjonnut sadoille kehitysvammaisille mahdollisuuden musiikin opiskeluun.

Ansio siitä lankeaa Resonaarin johtajille musiikkikasvattaja Markku Kaikkoselle ja musiikkiterapeutti Kaarlo Uusitalolle. He ovat vieneet erityisryhmien musiikkikasvatusta ennakkoluulottomasti eteenpäin – loistavin tuloksin. Yksi osoitus siitä on, että heidän kehittämiään opetusmetodeja käytetään useissa maissa ympäri maailmaa.

Alkutahdit Resonaarin toiminnalle antoi Sibelius-Akatemian lehtori Petri Lehikoinen, joka oli musiikkiterapian uranuurtaja Suomessa. Alkuvaiheessa räätälöitiin musiikkipalveluja Nuorten Kriisipisteelle. Sittemmin Resonaari vakiintui yhdeksi HelsinkiMission toimintamuodoksi.

Kaikkonen ja Uusitalo kiittävät vuolaasti Lehikoista.

– Hän oli esikuva, avoin, kaikesta kiinnostunut, vahva ja nöyrä visionääri.

Visio näkyy koulun nimessä. Sonor merkitsee ääntä, re-tavu viittaa uuden alkuun. Musiikin avulla avataan uusia reittejä erilaisille oppijoille, jotka aikaisemmin eivät mahtuneet virallisen oppimisjärjestelmän sisälle.

AINA EUROVIISUIHIN ASTI

Ennen kehitysvammaisten kykyä oppia soittamaan epäiltiin ja moni kehitysvammainen kärsi siitä, ettei voinut soittaa, vaikka halusi. Resonaarissa luvattiin, että jokainen voi oppia. Metodia voisi kuvata niin, että etsitään paras menetelmä, kaivetaan esiin opiskelijan vahvuudet ja käydään harjoittelemaan.  

Uuden oppiminen heijastuu moneen asiaan. Sen myötä oppilaan itsetunto kasvaa, yksinäisyys vähenee ja hyvinvointi lisääntyy.

Muutamalle oppilaalle musiikista on tullut enemmän kuin harrastus. Vuonna 2009 perustettuun Resonaarigroupiin kuuluu neljä vakituisesti palkattua muusikkoa.

Palkkatyöt eivät ole kehitysvammaisille ihmisille itsestäänselvyys, saati työpaikka luovalla alalla. Maailman mittakaavassakin Resonaarigroup on harvinaisuus.

– Lähdin nollapisteestä vuonna 2005, paljastaa Jaakko Lahtinen, bändin laulaja ja pianisti.

– Opettajat neuvovat, vaativat ja rohkaisevat. He ovat päteviä ja ahkeria, Lahtinen kiittelee.

Yhtyeen rumpali ja laulaja, Marlo Paumo, vakuuttaa, että kuvionuotit tajuaa viidessä minuutissa. Sitten vain tiukkaa treenaamista. Keikat ovat vieneet bändin ulkomaille asti ja sekä Lahtinen että Paumo ovat julkaisseet oman levyn. Siisteintä heistä olisi päästä soittamaan Olympiastadionille tai Hartwall Arenalle.

Kannustava esimerkki on se, että koulussa opiskelleiden bändi, Pertti Kurikan Nimipäivät, ylsi Euroviisuihin vuonna 2015.

Vuosittaiset Resonaari soi -konsertit ovat osa Resonaarin demokraattisen musiikinopetuksen periaatetta. Savoy-teatterin estradille erilaiset oppijat nousevat tasa-arvoisina muusikkoina ja taiteilijoina muiden taiteilijoiden rinnalle.

KUVIONUOTIT OVAT MULLISTAVA KEKSINTÖ

Kaiken keskiössä ovat soittamista helpottavat kuvionuotit, jotka Kaarlo Uusitalo oli kehittänyt erilaisten oppijoiden tarpeisiin. Kun niitä alettiin hyödyntää, alkoi tapahtua. 

– Fantastinen ja järkevä keksintö, joka madaltaa kynnystä soittamiseen, kehuu musiikkikoulun pitkäaikainen opettaja Petri Sämpi.

Sämpi tietää, että sadat oppilaat käyttävät kuvionuotteja musiikkiterapiassa, kuntoutuksessa ja esimerkiksi päiväkodeissa. Asumisyksiköissä niiden avulla voidaan auttaa opinhaluista nuorta alkuun. 

Myös musiikkikasvatuksen emeritaprofessori Kimberly A. McCord yhtyy kiitoksiin Atlantin takaa. Hän tutustui kuvionuotteihin kansainvälisessä konferenssissa vuosituhannen vaihteessa. Erilainen nuotitus innosti. Vierailtuaan Resonaarissa hän alkoi kouluttaa Illinoisin yliopistossa musiikkikasvatuksen opiskelijoita kuvionuottien käyttämiseen. Tätä nykyä hän opettaa kuvionuottien avulla kahdessa oppilaitoksessa. Vireillä on jo seuraava musiikkikoulu New Yorkissa.

– Onnittelut 25-vuotiaalle Resonaarille ja opiskelijalähtöiselle opetukselle, viestittää McGord.

– Kuvionuotit ovat loistava juttu. Ne mullistivat opetukseni kokonaan. Niiden avulla kuka tahansa voi unelmoida muusikon ammatista, McCord hehkuttaa. 

Resonaarin pedagogisia malleja on viety myös Viroon, Latviaan, Japaniin, Skotlantiin, Ruotsin Malmöhön ja Lundiin, Venäjälle ja Norjaan. Australiassa niistä tehdään väitöskirjaa. Virtuaalikokoukset vievät viestiä eteenpäin maailmalla.

SISÄINEN PALO VIE ETEENPÄIN

Työstä on sadellut tekijöilleen palkintoja. Julkisissa tunnustuksissa Resonaaria kuvaillaan näin: asennekasvattaja, suunnannäyttäjä, ihmisoikeustaistelija, kulttuurinen sosiaalityöntekijä, syrjäytymisen ehkäisijä.

– Meistä tuli yllättäen muutosagentteja tavoitteellisen musiikin opetuksessa, Kaikkonen kertoo.

– Naiset saivat äänioikeuden vuonna 1906. Me toimme sata vuotta myöhemmin musiikillisen äänioikeuden kaikille, Uusitalo toteaa.

Yhteinen visio ja asiantuntijuuden jakaminen ovat olleet Kaikkosen ja Uusitalon tapa paiskia töitä. He keskustelevat paljon, kollegaa kunnioittaen. Vuosien yhteistyön jälkeen kollegan aatokset arvaa pienestä vinkistä. 

Taloudellinen tuki musiikkikoululle on saatu Helsingin kaupungilta sekä Opetus- ja kulttuuriministeriöltä ja asiantuntijapalveluille Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskukselta STEAlta. 

Viime vuosina Resonaarista on kasvanut suurin erityisryhmille tarkoitettu musiikkikoulu. Johtajien pitää jakaa vastuita uudella tavalla, jotta suunnittelu, henkilöstöhallinto, projektiyhteistyöt, verkostoituminen ja byrokratia hoituvat.

Musiikkikoulun saatua taiteen perusopetuksen järjestämisluvan ja samalla virallisen musiikkikoulun aseman Uusitalo huokasi, että nyt on elämäntyö tehty.

Mitä vielä! Seikkailu jatkuu. Eivätkä sisäinen palo ja uskallus hypätä umpihankeen näytä hyytymisen merkkejä.