Perheet

LAURA PÖRSTI

Lukuaika:

2min

19.5.2021

Yksinäisyys väistyi vähitellen – ja perhementorista tuli ystävä

Kun Yaa Asare tunsi olonsa yksinäiseksi, HelsinkiMission kautta löytyi tueksi Riitta Salli. Vuoden jälkeen tuntuu kuin he olisivat tunteneet toisensa aina.

Reilu vuosi sitten Pikku-Huopalahdessa asuva Yaa Asare tunsi itsensä yksinäiseksi ja kuormittuneeksi. Hän oli joutunut jäämään uupumisen vuoksi pitkälle sairauslomalle sairaanhoitajan työstään eikä tahtonut päästä kotoa liikkeelle. Vanha rakas harrastus, kävely, ei sekään enää maistunut.

Yaalla oli kyllä perhe: kaksi ihanaa alakouluikäistä lasta ja hyvä puoliso. Ystävät olivat vain käyneet vähiin, ja elämästä tuntui puuttuvan sisältöä.

– Tiesin HelsinkiMission palveluista, joten osasin hakea tukihenkilöä sitä kautta. Jo hakemuksessa ilmoitin, että haluaisin kävelyseuraa, Yaa kertoo.

TÄRKEINTÄ ON, ETTÄ KEMIAT KOHTAAVAT

Samaan aikaan toisaalla vapaaehtoisen perhementorikoulutuksen käynyt Riitta Salli odotti sopivaa tuettavaa. Hän oli tavannut jo yhden tukea kaivanneen äidin mutta todennut heti ensitapaamisella, että tämän kanssa tarpeet ja kemiat eivät kohdanneet optimaalisesti. Hänellä ei ollut antaa sitä, mitä tuettava tarvitsi.

– Haluan hyödyntää tässäkin hommassa pitkää kokemustani perheiden parissa, mutta aivan pienten lasten hoitoon en halunnut sitoutua oman työnikään takia. Juttelimme asiasta heti ja tuettava ymmärsi sen, päiväkodin johtajana työskentelevä Riitta toteaa.

Hänelle ensimmäinen tukisuhteen yritys oli opettavainen – hän tajusi, että työssäkäyvänä hänellä on jo aika paljon meneillään, joten mentoroinnin on aidosti annettava hänelle itselleenkin jotakin. Hän pitääkin tärkeänä, että vapaaehtoistyöntekijä tunnistaa omat rajansa ja on niistä rehellinen. Sitä korostettiin myös HelsinkiMission vapaaehtoiskoulutuksessa.

Yaan tapaaminen oli selvä peli. Naiset pitivät toisistaan heti, ja tarpeet tuntuivat kohtaavan.

– Meillä on samanlaiset temperamentit ja olemme molemmat hyvin perhekeskeisiä ihmisiä, Riitta kuvailee.

KÄVELYTREFFEJÄ YMPÄRI HELSINGIN

Seurasaari, Tuomarinkylä, Keskuspuisto, merenrannat. Yaa ja Riitta ovat vuoden aikana kävelleet läpi Helsingin. Yleensä he lähtevät reippailulleen sunnuntaisin, kun molemmilla on hyvin aikaa, ja käyvät kahvilla kävelyn lomassa.

Tunnit vierähtävät nopeasti ja askelmittari on näyttänyt joskus jopa 15 000. Jutut eivät koskaan lopu kesken.

Yaa Asare ja Riitta Salli tapaavat useimmiten kävelyn ja kahvittelun merkeissä. He nauravat paljon, mutta voivat puhua toisilleen vaikeistakin asioista.

– Riitasta on ollut ammattinsa ansiosta paljon hyötyä myös kysymyksissä, joita mietin erityislapseni kanssa, vaikka tietenkään en halua kuormittaa häntä työasioilla, Yaa sanoo.

– Ethän sinä kuormita! Autan mielelläni, jos vain voin. Tästä kuormitusasiasta pitää kyllä keskustella, Riitta toteaa.

Selväksi käy, että naisilla on huomaavaiset välit. He ovat myös avoimia ihmisiä, jotka puhuvat mistä tahansa, politiikkaa ja uskontoakaan kaihtamatta. Riitaa he eivät kuulemma saa aikaiseksi.

– Ei meidän tarvitse samaa mieltä olla, ei tietenkään, he nauravat.

Tukisuhde on vuodessa kehittynyt läheiseksi ystävyydeksi. Molemmat jakavat toisen kanssa henkilökohtaisia asioitaan. Hiljaisia hetkiä ei tule, naurunremakoita sitäkin enemmän.

– Aluksi annoin tietysti Yaan puhua enemmän, kun halusin tutustua häneen mahdollisimman hyvin mahdollisimman nopeasti. Mutta nyt me molemmat puhumme paljon, Riitta sanoo.

Hän on tavannut muutaman kerran myös Yaan lapset, ja Yaa kehuu sitä, miten hienosti Riitta osasi huomioida myös heidät yksilöinä. Koronan takia perheiden yhteistapaamisia ei ole tullut aivan niin paljon kuin naiset olisivat toivoneet.

– Muuten korona ei ole kovin paljon vaikuttanut meihin, kun kuitenkin tapaamme aina ulkona.

Elämässä tarvitaan merkityksellisiä suhteita

Elämä on muuttunut paljon paremmaksi Riittaan tutustumisen myötä, Yaa arvioi. Hän on päässyt palaamaan töihin, ja kävelyharrastus on elpynyt. Riitta on yksi niistä harvoista ihmisistä, jotka tuntuvat pysyvän hänen tahdissaan.

– Mieheni sanoo aina, että kävelen hirveää vauhtia, Yaa nauraa.

Yksinäisyyden kokemuksen väistymiseen tarvittiin vain tämä yksi merkityksellinen ihmissuhde perheen ulkopuolelta. Yaa toteaa, että ei yli 30 vuodessakaan ole aivan tottunut siihen, miten hankala suomalaisten kanssa on luoda ystävyyssuhteita. Hänen ensimmäisessä kotimaassaan Ghanassa yhteydenpito muiden kanssa on välittömämpää, ja tuntemattomienkin kanssa jutellaan enemmän. Suomessa linnoittaudutaan enemmän kotiin.

– Toki minulla on ollut ystäviä vuosien varrella Suomessakin, mutta elämäntilanteiden muuttumisten myötä monen kanssa on tullut etäisyyttä, hän sanoo.

Riittakin kokee saaneensa mentorisuhteesta enemmän kuin arvasi. Yaan myötä elämään on tullut paitsi enemmän kuntokävelyä myös enemmän iloa.

– Yaa on tavattoman ihana ihminen, jonka kanssa tapaaminen tuntuu aina merkitykselliseltä. Aika nopeasti aloimme puhua hyvin kipeistäkin elämän asioista, Riitta sanoo.

Kun elokuu koittaa, Yaan ja Riitan virallinen mentorisuhde on kestänyt vuoden ja päättyy. Jo suhteen varhaisessa vaiheessa he sopivat, että ystävyys jatkuu sen jälkeenkin.

– Tuskin mikään muuttuu. Ehkä voisimme olla yhteydessä jopa vähän nykyistä enemmän, naiset suunnittelevat.

LAURA PÖRSTI

19.5.2021